Mustikkamaan kesäteatterin siideripissiksissä on kapinaa

seitsemansiskoa3

Mustikkamaan kesäteatteri on mitä idyllisin ja kansallisromanttisin ulkoilmateatteri kallioisen metsän keskellä. Teatteri on seinätön, mutta yleisön päällä on katos. Olin paikalla viime lauantaina, joilloin oli uuden näytelmän ensi-ilta. Aurinko paistoi ja yleisöä riitti tungokseksi asti. Menin katsomaan esitystä poikaystäväni ja kolmen ystävämme kanssa. Sitä ennen olimme olleet Mustikkamaan uimarannalla, jossa heitin talviturkkini mereen.

Kuten jo Ylioppilasteatterin tämän kesän produktion nimestä Seisemän siskoa arvaa, kyseessä on uusi versio Aleksis Kiven vuoden 1870 klassikkoromaanista Seitsemän veljestä. Kyseisestä romaanista tehdään edelleen ahkeasti teatterisovituksia, ja olin sattumalta toukokuussa katsomassa Kansallisteatterissa Alli Jukolan tarinan, joka taas kertoi seitsemän veljeksen kuolleen äidin tarinan 2010-luvulle tuotuna. Monologinäytelmän pohjana taas oli Riina Katajavuoren romaani Wenla Männistö (2014), jossa pääosassa on veljesten yhteinen ihastuksenkohde Wenla, tämän päivän Suomessa. Kaikissa näissä uusissa versioissa näkökulma on siis annettu tämän päivän naisille, mikä on ymmärrettävää kun vanhoissa kirjoissa näkökulma on yleensä aina ollut miespuolisen kokijan.

Seitsemän siskoa kunnioittaa kesäteatterin perinteitä eli siinä ryypätään, tapellaan, saunotaan, puhutaan rumia ja näytetään paljasta pintaa. Tapahtumat on tuotu hauskasti nykyaikaan: tyttöjen nimet on otettu naistenlehdistä ja heidän toinen olohuoneensa on Jukolan lähikuppila. Lavan takana aukeavaa metsää on hyvin hyödynnetty osana näytelmää.

seitsemansiskoa2

Mietin Seitsemän siskon ensimmäisen vartin aikana, miksi tytöistä on tehty tällaisia ärsyttäviä koheltajia ja viinaan meneviä, rääväsuisia lähiöpimuja. Sitten tajusin, että Kiven seitsemän veljestäkin ovat köyhistä oloista tulleita teini-ikäisiä kundeja, jotka tappelevat ja ryyppäävät eivätkä osaa lukea tai muutenkaan hallitse sivistyneen maailman koodeja. Heille on luonteva nykyajan naisvastine siideripissikset. Seitsemän veljestä käsitteli oman aikansa vähäosaisten ongelmia, ja Seitsemässä siskossa tyttöjen ongelmat ovat kasvatuksen laiminlyövät vanhemmat. Onnekseen tytöt löytävät uuden perheen toisistaan.

Seitsemässä veljeksessä päähenkilöiden voima on heidän vahvassa veljessuhteessaan. Seitsemässä siskossa tytöt eivät ole kaikki biologisia siskoksia, vaan ystävyksiä. Näytelmä on feministinen, sillä tytöt pitävät yhdessä hauskaa, nauttivat elämästä, laittavat hanttiin pojille ja ovat toisensa tuki ja turva. Tämä tyttöryhmä on kuin eloisa pyörremyrsky, joka ei jää keneltäkään huomaamatta.

Parhaimmillaan esitys tuo mieleen Harmony Korinen mahtavan elokuvan Spring Breakers (2012). Vaikka näytelmässä on paljon hyvin suomalaisia elementtejä, on nuorten naisten railakkaan juhlimisen kuvaus nykyajan länsimaalainen kulttuuri-ilmiö. Ja mikäs siinä, koska tämän päivän nuoret naiset tykkäävät juhlia, ja sen kuvaaminen on ymmärtääkseni kulttuurissamme vielä aika tuore ilmiö. Mielessäni käväisivät myös ihan parhaan Kumman kaa -sarjan (2003–2005) viinaan menevät ruotsinopettaja Anne ja terveydenhoitaja Ellu.

Seitsemän siskoa eivät mahdu naisille tarjottuun kapeaan muottiin eivätkä haluakaan mahtua. Kasvukertomuksessa tytöt etsivät oman tapansa olla naisia. He hakevat kiihkeästi rajoja, ja saavat ne vasta kun ovat jo aivan näännyksissä.

Vapaasta mutta karusta mökkielämästä nauttineiden tyttöjen on lopulta löydettävä paikkansa yhteiskunnasta, kuten seitsemän veljeksen oli lopulta hylättävä metsämökkinsä, opeteltava lukemaan sekä löydettävä mahdolliset puolisot ja ammatit. Koulussa huonosti suoriutuneet tytöt päätyvät pakon edessä hanttitöihin. He aloittavat työelämänsä yleensäkin nuorien suosimista työpaikoista eli pikaruokaloista. Subin kassalla työskentely on heille yhtä vastenmielistä kuin seitsemälle veljekselle oli lukemaan opetteleminen. Tytöt ovat myös ennakkoluuloisia maahanmuuttajia kohtaan, mikä lopulta kostautuu heille sympaattisen turkkilaisen pitseriassa ja aiheuttaa heidän jättivelkansa.

Kaikkien siskosten yhteinen ihastuksen kohde on Daniel, joka on hupaisasti hyvin erilainen hahmo kuin ensirakastajat yleensä: kiltti ja nössö tenniksen pelaaja. Hänen isänsä on ankara tenniksenopettaja, joka saarnaa siveellisen, hiljaisen ja kainon naiseuden puolesta. Tytöt menevät hänen oppiinsa, jotta heistä kouliintuisi hienoja, puhtaan valkohameisia leidejä Danielia varten, mutta vanhanaikaisen naisen malli on heistä lopulta vain teennäinen.

Näytelmän hauskin kohta on tennisvalmennus, jossa neitimäiset tennispojat vienosti näyttävät tytöille mallia. Tennispojat ovat vastakohta Jukolan rakkareille, joiden kanssa seitsemän siskoa tappelevat. Tarinallisesti on epäuskottavaa, että siideripissikset eivät ole ihastuneet näihin miehisiin vastineisiinsa, räppääviin kovispoikiin, vaan ujoon tenniksenpelaajaan.

Tyttöjen ja Jukolan poikien väliset tappelukohtaukset ovat hersyviä ja myös yllättävän rajuja. Mainio hahmo on tyttöjen drag queen ystävä, jonka mehukkaista sekoilutarinoista tulee näytelmän alaotsikko: ”Ja sitten me ryypättiin!”.

seitsemansiskoa4

Kaksi vuotta sitten Ylioppilasteatterin taiteellisena johtajana aloittanut Sirpa Riuttala on nyt 30-vuotias ohjaaja, joka sopiikin nuoren ikänsä puolesta hyvin johtamaan opiskelijoista koostuvaa näyttelijäryhmää. Tosin hänen viime vuoden ohjauksensa Maratoonimusikaali oli jouhevammin etenevä ja siinä hahmot erottuivat paremmin toisistaan kuin Seitsemässä siskossa. 

Jokaisella tytöllä on vain yksi persoonallinen piirre (huora, lesbo, hyvän mutta eronneen perheen kiltti tyttö, härkäpäinen johtaja, näkyjen näkijä, suurin ryyppääjä, tiukkikseksi absolutiksi kääntyvä entinen juhlija), mikä tekee heistä karikatyyrimaisia. Kaikkien siskosten hallitsevin piirre on sekoileminen, mikä kirjaimellisesti sekoittaa heidän piirteensä toisiinsa. Näytelmässä on myös turhan paljon toistoa: saamme yhä uudestaan ja uudestaan nähdä kuinka tytöt juovat ja juhlivat. Ja miksi he joka välissä kaatavat ämpäreistä vettä päälleen?

Kuitenkin tyttöenergian, raikkaiden ja lahjakkaiden nuorien näyttelijöiden ja monien makeiden naurujen vuoksi suosittelen näytelmää lämpimästi.

Kiitos Ylioppilasteatterille lipuista!

 

Kuvat: Mitro Härkönen

Ylioppilasteatteri: Seitsemän siskoa

Viimeinen näytös on 14.8.2015.

Liput 15 / 10 euroa.

Siskoina:
Inkeri Hyvönen
Lotta Jäppinen
Niina Karppinen
Helinä Kumpulainen
Sandra Lamppu
Miina Penttinen
Aliisa Rinne

Ja muina miehinä:

Robert Katz
Juho Kuusamo
Marius Laiho
Mikko Laine
Aapo Puusti

2 comments

  1. Luin tämän vasta nyt, kun sain vihdoin kirjoitettua oman juttuni samasta aiheesta. Tosin se on vain pintapuolinen hipaisu verrattuna tähän 🙂

    Musta nuo vesiämpäreiden jatkuvat kaadot itse asiassa sopivat hyvin alleviivaamaan, kuinka tolkutonta tyttöjen alkoholinkäyttö oli eivätkä siks häirinneet yhtään 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s