Billy Elliot tavoittelee unelmaansa musikaalissa

billy12

Billy Elliot -musikaalin ensi-ilta viime viikon torstaina oli yhtä tähtien loistetta. Yleisöön oli kutsuttu paljon suomalaisia viihde- ja taidealan ammattilaisia. Heille musikaalin aihe taiteilijan kutsumuksesta oli kuin luotu, ja musikaalin lopuksi täysi salillinen yleisöä taputti seisten suosiotaan. Yleisön seassa olimme myös pressilipuilla minä ja äitini, jotka esitys hurmasi. Billy Elliot kuuluu Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoon, mutta rakennuksen ollessa remontissa ovat näytökset Peacock-teatterissa Linnanmäen sisällä.

Musikaalin pohjana on tietysti samanniminen brittiläinen draamaelokuva vuodelta 2000. Elokuva nousi suureen kansainväliseen menestykseen. Sitä seurasi Elton Johnin säveltämä ja Lee Hallin kirjoittama samanniminen musikaali, joka kantaesitettiin Lontoossa vuonna 2005. Musikaalia on esitetty ympäri maailmaa ja se on voittanut lukuisia palkintoja. Helsingin kaupunginteatterissa esitetään tämä Elton Johnin ja Lee Hallin musikaaliversio Mikko Koivusalon suomentamana ja Markku Nenosen ohjaamana. Valinta oli siis Kaupunginteatterilta erittäin turvallinen, koska musikaali on jo ollut 10 vuotta suosittu ympäri maailmaa, mutta varma valinta ei silti vie pois esityksen raikkautta Suomessa.

billy30
Aikuinen Billy (Antti Keinänen) ja lapsi Billy (Lassi Hirvonen) tanssivat

Itse ihastuin ikihyviksi Billy Elliot -elokuvaan kun näin sen  elokuvateatterissa Helsingissä heti alkutalvella 2001. Tarina on koskettava ja inspiroiva. Elokuva sijoittuu vuosiin 1984–1985, jolloin Britanniassa oli käynnissä hiilikaivostyöläisten suuri lakko. Päähenkilö on 12-vuotias Billy Elliot, joka harrastaa vanhoillisen isänsä pakottamana innottomasti nyrkkeilyä, kunnes päätyy vahingossa balettitunnille ja alkaa löytää kutsumustaan tanssijana. Ankara mutta reilu ja sinnikäs tanssinopettaja rouva Wilkinson ymmärtää Billyn lahjakkuuden ja alkaa treenata häntä kuninkaallisen balettikoulun pääsykokeisiin.

Ongelma on vain se, että työläisperheessä ja äijämäisessä kaivosmaailmassa balettitanssia ei pidetä poikien, varsinkaan heteropoikien, lajina. Billy elää yhdessä leskeytyneen isänsä Jackien, vanhemman veljensä Tonyn ja huonomuistisen isoäitinsä kanssa. Isä ja veli ovat lakossa muiden kaivostyöläisten kanssa, joten perheen rahat ovat tiukilla. Billyn on voitettava muiden ennakkoluulot ja kiusaaminen sekä saatava jostain rahaa, jotta voisi tavoitella unelmaansa ammattitanssijana. Tukenaan hänellä on myös paras ystävänsä Michael, joka on tyttöjen vaatteista pitävä herttainen homopoika. Michael on salaa ihastunut Billyyn. Billy on kuitenkin hetero, mutta se ei estä häntä pitämästä parhaana ystävänään homopoikaa.

billy21
Takana Billy (Lassi Hirvonen) ja edessä paras ystävä Michael (Kasperi Virta)

Tässä mielessä musikaali on hyvinkin moderni Suomessa, jossa en muista ennen nähneeni musikaalia tai suuren teatterin kokoperheen näytelmää, jossa homoutta ja sukupuoliroolien venyttämistä olisi käsitelty näin vapautuneesti ja hyväksyen. Esityksen parhaita kohtauksia ovat Billyn ja Michaelin naistenvaatteissa yhdessä laulama Itseilmaisua, jossa ylistetään ihmisen vapautta olla sellainen kuin on ja jonka aikana lavalle saapuu tanssimaan joukko parrakkaita naisia, drag queeneja. Laulun jälkeen yleisö räjähti taputtamaan.

Toinen ylivoimaisesti eniten taputuksia ja bravo-huutoja saanut kohtaus oli lapsi Billyn ja parikymppisen Billyn (roolissa tanssija Antti Keinänen) yhteinen tanssi, joka kertoo suuren unelman tavoittelusta ja jossa taustalla soi Joutsenlampi-baletin musiikki. Tässä vaiheessa kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin, koska kohtaus on niin upea. Billy myös lentää valjaiden avulla ilmassa tanssin aikana. Miespuoliset ammattitanssjat kohtaavat nykyäänkin ennakkoluuloja eikä tanssia aina pidetä ”oikeana” ammattina, joten musikaali varmasti koskettaa monia ammattitanssijoita ja tanssin harrastajia.

Vaikka pääosassa on lapsi, on musikaali suunnattu kaiken ikäisille. Parasta ovat ilmiömäiset lapsinäyttelijät, joiden itsevarmuus ja luontevuus lavalla on hämmästyttävää. On harvinaista, että musikaalissa on näin suuri lapsimiehitys, ja heiltä kaikilta vaaditaan niin tanssi- kuin laulutaitoa.

Billyn roolia näyttelevät vuorotellen Lassi Hirvonen, Amos Brotherus ja Henrik Björklund, joista ensi-illassa lavalla nähtiin taiturimainen tanssija, 13-vuotias Lassi Hirvonen. Suurimmat aplodit ryösti kuitenkin Michaelin roolissa ollut pikkuinen mutta suuren luokan karismaa tihkuva 12-vuotias Kasperi Virta, joka lähes ryösti koko shown. Myös balettikoulun pikkutytöt olivat veikeitä hahmoja ja heidän esittäjänsä taitavia lapsikoomikoita. Heistä yleisön huomion osasi suvereenesti ottaa Ella Ingraeus, joka esitti tanssikoulun opettajan villikkotytärtä Debbietä.

Risto Kaskilahti on mainio päälle päin kovana mutta sisältä kultaisena isänä, Leena Uotila hellyttävän hupsu ja samalla traaginen muistisairaana isoäitinä, Jonna Järnefelt säteilee paljettipuvussaan ylväänä tanssinopettaja ja Petrus Kähkönen vetää kiihkeän roolin Billyn juntti-isoveljenä, joka kuitenkin taistelee intohimoisesti kaivostyöläisten oikeuksien puolesta.

billy40

Musikaalin koskettavampia kohtauksia olivat Billyn nuorena kuolleen äidin (roolissa Emilia Nyman) laulut pojalleen, ja yleisössä moni kaivoikin nenäliinoja esiin. Musikaalin aikana kuului muutenkin tavan takaa niiskutusta, erityisesti kun Billy yritti saada isäänsä ja veljeään vakuutetuksi siitä, että haluaa tanssia ja kun lopulta mielensä muuttaneet kaivostyöläiset keräävät rahaa Billylle tanssikoulun pääsykokeen maksua varten. Esitys näyttää, miten suuri merkitys muiden tuella on nuoren kehityksessä ja omien kykyjen hyödyntämisessä.

Ainoa mistä valittaisin esityksessä on poikkeuksellisen runsas kiroilu. Yleisössä oli ensi-illassa paljon myös kutsuvieraiden lapsia, joille esitys ei varmaankaan sopinut roisin kielenkäytön takia. Muuten musikaali olisi varmasti lastenkin mieleen. Kiroilu on sinänsä perusteltua, että henkilöhahmot ovat työväenluokkaisia ja puhetyylistä on haluttu mahdollisimman aito ja rouhea. Tosin mielestäni on halpa ja hieman väsynyt keino kalastella yleisön nauruja yhä uudestaan laittamalla kaikki hahmot, myös pikkuballeriinat, baletinopettaja ja mummo, kiroilemaan. Kun kaikki henkilöhahmot kiroilevat koko ajan, vie se voimasanoilta puhtia.

billy32
Isä (Risto Kaskilahti) ja Billy (Kasperi Virta) kuninkaallisen baletin pääsykokeissa

Musikaalissa soi energinen pop- ja iskelmämusiikki. Tanssinumerot ovat kimaltavia ja voimakkaita. Kapellimestarina on Risto Kupiainen, mutta orkesteri on jostain syystä piilossa verhojen takana (tai sitten en vain onnistunut huomaamaan missä se soitti).  Lavastus on yksinkertainen mutta toimiva, ja erityinen valopilkku on väliajan jälkeen alkava joulunumero Margaret Thatcher -jättinukella ja -paperinaamareilla. Margaret Thatcherin vihaaminen musikaalissa tosin herätti itsessäni ristiriitaisia tunteita. Thatcher on ristiriitainen hahmo: toisaalta kovanluokan konservatiivi, joka ajoi työläisiä ahtaalle, toisaalta ensimmäinen naispääministeri Britanniassa ja harvinaisen menestynyt nainen.

Vaikka yleisö saa nauraa paljon, on musikaalin pohjalla vakavia teemoja. Teos käsittelee työpaikkojen pysyvyyttä ja toimeentuloa, mikä on ajankohtainen teema tämän päivän Suomessakin. Suvaitsevaisuuden teema on ajankohtainen kun esimerkiksi Suomessa on Aito avioliitto -hanke yrittämässä vesittää sukupuolineutraalin avioliittolain voimaantuloa. Ikuinen teema taas on yksilön oikeus omiin unelmiinsa. Lakkolaisetkin saavat karuun elämäänsä iloa tukiessaan Billyn pyrkimystä päästä tanssijaksi.

Billy Elliot

Kuvat: Mirka Kleemola

Kesto noin 2 t 40 min

Liput Peruslippu 54 €, nuorisolippu 38 € (alle 17-v ja opiskelijat)

Viimeinen esitys on 17.12.2015

2 comments

  1. Tämä musikaali kuulostaa todella upealta, olisi mahtavaa päästä katsomaan. Harmillista tuo esityksessä käytetty kiroilu. Itselle tuli heti mieleen, että menisin katsomaan tämän ehdottomasti juuri isomman lapseni kanssa, joten kiroilu ei kyllä oikein iske.

    Tykkää

  2. Uskon, että nauttisit musikaalista! =) Tuo kiroilu selvästi jakaa mielipiteitä, koska taas äitini (!) mielestä siinä ei kiroiltu liikaa ja esitys sopii hyvin pienillekin lapsille (hassua sinänsä, etten ole koskaan kuullut äitini huulilta pääsevän kirosanaa, heh). Jos kiroilua ei ota huomioon, niin suosittelen Billy Elliotia todellakin lapsille, koska esityksen sanomat unelman tavoittelusta ja suvaitsevaisuudesta ovat niin tärkeitä. Kaivostyöläisten lakko taas voi olla lapsen vaikea ymmärtää, mutta toisaalta saapa kuulla työelämän realiteeteista ja työelämässä omien oikeuksien puolustamisen tärkeydestä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s