Läski sisältää painavaa asiaa ja hytkyvää huumoria

24163064681_fe2cde38da_z

”Missä ei koskaan nähdä lihavia? Teatterin lavalla! Kuvitelkaa Romeo ja hänen läski Juliansa. Traagisen pyylevä Lady Macbeth? Ei, sellaista ei tapahdu.”

Tässä hyvin vapaa lainaukseni Raisa Omaheimon käsikirjoittamasta ja esittämästä monologista Läski – Rasvainen monologi lihavuudesta, jossa käsitellään myös elokuvien koomiset tai reppanat läskit sivuhenkilöt, ulkonäkökeskeisen Tinder-deittailun armottomuus, lääkärin vaivaan kuin vaivaan ehdottama laihduttaminen, istuvien vaatteiden löytämisen piina tavarataloissa, urheilun vaikeus ison vatsan kanssa, lihomisen psykologiset syyt (yksinäisyys, stressi, negatiivisten tunteiden tukahduttaminen, masennus, opittu malli lapsuudenkodista…) ja monta muuta aihetta.

Esityksellä on vahva agenda: kertoa millaista lihavana eläminen oikeasti on ja käsitellä sitä, millaiset vartalot saavat olla esillä julkisuudessa. Omaheimo kysyy, miksi lihavista puhuvat julkisuudessa kaikki muut paitsi lihavat itse. Omaheimo on tosin mielestäni enemmänkin vanttera ja vahva kuin ”läski” – ja tämän takia onkin uskomatonta, ettei hänen kokoiselleen naiselle löydy vaatteita Sokokselta!

Tyyliltään esitys tuo usein mieleen stand up -shown. Esityksen yllättävän korkea ikäraja, K-15, johtuu varmaankin siitä, että lavalla kiroillaan paljon, nähdään paljasta pintaa sekä puhutaan rankoista kokemuksista kaunistelematta.

Kävin katsomassa teatteri Takomon uusimman esityksen ensi-illassa tämän viikon perjantaina. Puolentoista tunnin pituinen monologi on jaettu erityyppisiin näytöksiin, joilla on kekseliäitä otsikoita kuten ”Sit down -tragiikka”. Loppuunmyydyssä katsomossa kaivettiin niin nenäliinoja esiin kuin naurettiin kippurassa. Omaheimon havainnot ovat niin osuvia ja samaistuttavia. Ohjaaja ja dramaturgi Elina Kilkku on myös tehnyt erinomaista työtä, eikä yhden esiintyjän varassa oleva esitys tunnu yhtään tylsältä tai junnaavalta.

Kyseessä on todellista rehellisyyden teatteria, jossa näytelmän tekijä tuo yleisön eteen kaikista noloimmat ja vaietuimmat muistonsa. Saamme kuulla jotain aitoa. Monelle voi olla pöyristyttävää saada tietää, mitä kaikkea tökeröä tutut ja tuntemattomat katsovat oikeudekseen sanoa lihavalle ihmiselle.

23618778173_d1b2f522d1_z

Samalla monologi laittaa omat muistot sinkoilemaan päässä, sillä kukapa meistä ei olisi joskus kuullut lihavaa ihmistä pilkattavan kasvokkain tai selän takana tai yrittänyt itse kävellä kesällä hameessa niin, etteivät paljaat reidet hankaisi ikävästi vastakkain. Itse olin lapsena ja nuorempana hyvin hoikka, mutta aloin pikkuhiljaa lihoa noin 25-vuotiaasta lähtien. Hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta, taipumus herkutteluun ja usein ulkona syömiseen sekä pienikokoisuus ovat nopeasti eskaloituva yhdistelmä. Kesti kauan että pää pääsi mukaan vartalon muuttumiseen.

Olen siis saanut kokea sen, miten muut ihmiset (ja minä itse) suhtautuvat minuun sekä laihana, normaalipainoisena että pyöreänä, mikä antaa elämään perspektiiviä. Jopa hoikkana olisin aina halunnut olla laihempi, mikä tuntuu nyt todella turhalta murehtimiselta. Ylipaino on toki tuonut elämääni ongelmia alkaen sopivankokoisten vaatteiden löytämisestä ja päättyen siihen etten enää taivu urheillessa kuten ennen. Välillä myös haaveilen laihtumisesta, mikä tuntuu vaikealta saavuttaa kun syön jo nyt kohtuullisesti ja monipuolisesti terveellistä ruokaa (herkkuhetkiä toki harrastaen) sekä harrastan liikuntaa.

Silti ylipaino ei ole estänyt minua esimerkiksi harrastamasta tanssia ja jopa esiintymästä yleisön edessä, käymästä onnistuneilla treffeillä, ottamasta aurinkoa bikineissä uimarannoilla ja pukeutumasta värikkäästi ja kivasti. Olen tuskin koskaan kipeänä ja energiaa on vaikka muille jakaa. Niin kuin yleensä syrjintää kokeneiden kohdalla: itselleni ei tavallisesti ole ongelma olla sellainen kuin olen, mutta ympäristö tekee kyllä välillä kaikkensa osoittaakseen, että olen vääränlainen.

Tuttu juttu: sukkahousut ovat välillä tuskaisaa puettavaa.

Tuttu juttu: sukkahousut ovat välillä tuskaisaa puettavaa.

Takaisin näytelmään. Esityksessä myös pohditaan laajemmin sitä, miksi kulttuurimme ihailee nykyään niin pakonomaisesti laihuutta. Pidän erityisesti esityksen yhteiskunnallisesta ja poliittisesta ulottuvuudesta, joka auttaa ymmärtämään yhteiskuntamme vinoutuneita piirteitä. Feministikirjailija Naomi Wolfin sanoin ”oikeaoppisesti syömisestä” on jo 1990-luvulla tullut uskonto, tai oikeammin kultti.

Esitys ei ole suunnattu vain lihaville, koska myös moni laiha ja ”normaalipainoinen” katsoja intoili esityksestä jälkikäteen lämpiössä. Uskoisin, että nykyajan laihuutta, lihaksisuutta ja yhdenmukaista kauneutta ihannoivassa kulttuurissa kaikki ihmiset kokevat paineita painostaan ja ulkonäöstään. Läskiin voi myös samaistua varmaan kuka tahansa, jonka lähipiirissä joku on alituiseen tyytymätön painoonsa ja sättii itseään tai joka on itse kokenut syrjintää sen takia, ettei mahdu tavallisuuden muottiin. Huono ruokavalio on toki ongelma, mutta niin on myös liioitellun terveellisesti syöminen ja nautintojen kartteleminen.

Omaheimo laittaa itsensä todella likoon. Hän näyttäytyy meille paljaana – ihan kirjaimellisestikin kun esiintyy myös alasti. Vaatii uskallusta näyttää yleisölle vartalonsa, koska näemme julkisuudessa usein alastomina vain hoikkia ihmisiä. Läskissä isokokoinen nainen ei suostu olemaan näkymätön ja hiljainen. Totean tähän, että uimahalleissa on siksi terapeuttista käydä, että siellä näkee kaiken kokoisia ja näköisiä alastomia ihmisiä.

Jäin kuitenkin kaipaamaan enemmän voimaannuttavaa ja armollista puhetta lihavuudesta. Nyt monologin painopiste on enemmän häpeässä ja traagikoomisissa muistoissa, vaikeudessa tulla hyväksytyksi lihavana naisena. Ihmisellä voi olla hyvä itsetunto, vaikka hän ei olisi ”ihannepainossa”.

En itse esimerkiksi näkisi lihavuutta esteenä löytää rakastava kumppani, koska tunnen monia onnellisesti seurustelevia pyöreitä ihmisiä (kuten itseni) – ja toisaalta maailmassa on paljon ”normaalipainoisia” ihmisiä, jotka eivät haaveistaan huolimatta löydä sopivaa kumppania. Toki näytelmässä on myös jonkin verran fat pride -puhetta, kuten hieno lainaus lihavalta laulajalta Beth Dittolta, joka kehottaa vartalostaan epävarmaa faniaan rakastamaan vartaloaan ja koskemaan itseään hyväksyvästi.

Mikko Orpasen luoma koreografia tuo monologiin vaihtuvuutta kun asut, tilanteet ja havainnoillistavat tavarat vaihtuvat. Jari Piitulaisen valosuunnittelu luo myös hyvää rytmiä, ja erityisesti mieleeni jäi uimahallikohtaus, jossa on pehmeän ja punaisen saunamainen valaistus. Kipeään kiusaamiskohtaukseen luo vastapainoa se, että Omaheimo esittää sen pehmeällä äänellä, nautiskellen silmät kiinni. Raisa Omaheimo vaikuttaa ennen kaikkea vahvalta naiselta, joka toki näyttää meille, että vahvankin kuoren alla on herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta.

14-svyle-267025568fb1d11a158

Päädyin esityksen jälkeen ex tempore ravintolaan syömään ja vielä baariin poikaystäväni ja kahden esityksessä sattumalta myös mukana olleen kaverini kanssa. Oli hauska ilta kokonaisuudessaan, ja Läskissä riitti puhuttavaa. Kaverini totesivat hyvin, etteivät itse enää kommentoi kenenkään tuttunsa laihtumista tai lihomista, koska koskaan ei voi tietää, mikä on muutoksen takana, vaikka sairaus. Ei voi myöskään tietää, haluaako toinen ihminen huomiota painonsa muutoksille. Lisäksi on kyseenalaista kehua jota kuta siksi, että hän on laihtunut, koska siinähän rivien välissä sanoo, että toisen ulkonäössä oli aikaisemmin muka jotain vikaa. Toisten ihmisten ja myös omaa painoa kommentoimalla myös pönkitetään yksipuolista laihuus-ihannetta.

”Täydellisessä maailmassa jotkut olisivat läskejä koska ne rakastaisivat hyvää ruokaa, ja niillä olisi niin paljon hyviä ystäviä ja rakkaita joiden kanssa sitä hyvää ruokaa syödä. Täydellisessä maailmassa jokainen läski olisi onnellinen läski. Täydellisessä maailmassa jokainen voisi katsoa peiliin ja sieltä katsoisi vastaan ihana tyyppi.” ~lainaus Omaheimon ja Kilkkun puheesta käsiohjelmassa

Kuvissa on Raisa Omaheima, kuvaaja on Kari Hakli.

Teatteri Takomo 

Läski – Rasvainen monologi lihavuudesta 8.1.-6.2.2016

Esitys on K-15.

Esityksen kesto 1,5 tuntia. Ei väliaikaa.

Liput 27 euroa / 13, 50 euroa

Läski Facebookissa 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s