Armoton satiiri Peggy Pickit Ser Guds Ansikte rikkoo sosiaalisia normeja

32440358256_0f5f1bc53b_z
Kuva: Cata Portin

Tämäkin näytelmä meinasi jäädä minulta väliin, kun jälleen ryntäsin teatterille hiki hatussa tiistaina. Onneksi Svenska Teaternin henkilökunta jaksoi kärsivällisesti tuoda minulle tekstityslaitteen vielä katsomoon, kun esityksen olisi jo pitänyt alkaa.

Esitys kestää vain puolitoista tuntia ilman väliaikaa, joten jos haluat nauttia lämpiön tarjoiluista, saavu paikalle jo hyvissä ajoin ennen esityksen alkua, toisin kuin minä…

Tänä viikonloppuna taas olen juossut viime tipassa Night Visions -kauhuelokuvafestivaalin näytöksiin ja muihin rientoihin. Alan tiedostaa, että jatkuvasti ylitäysi kalenteri alkaa olla ongelma, tai sitten pitäisi vain malttaa jättää työt kesken ja lähteä ajoissa teatterille. Ainakin moni kulttuurin suurkuluttaja ja opiskelija voi varmaan samaistua näihin tunteisiin näin syyslukukauden lähetessä loppuaan.

Hätkähdyttävä lavastus on Jaakko Pietiläisen käsialaa. Kuva: Cata Portin
Hätkähdyttävä lavastus on Jaakko Pietiläisen käsialaa. Kuva: Cata Portin

Vuoden alussa jatkuvasti loppuunmyyty Peggy Pickit Ser Guds Ansikte (Peggy Pickit näkee Jumalan kasvot) sai nyt marraskuussa lisäesityksiä Svenska Teaternissa ja myi jälleen näytökset loppuun. Olen käynyt useasti Svenska Teaternin loisteliaalla Suurella näyttämöllä, mutta tämä oli ensimmäinen kertani kolmannen kerroksen pienemmässä ja modernimmassa AMOS-salissa, jonka ulko-ovet ovat Stockmannia vastapäätä.

Mikä on tämän näytelmän suuren suosion syy? Ainakin se on kirjaimellisesti törkeän hauska ja toisaalta purevan kriittinen. Näytelmä vetoaa varmasti eniten nuoriin, kapinallisiin ja intellektuelleihin.

Kamarinäytelmä tapahtuu yhden illan aikana samassa asunnossa. Lavalla on modernin hieno mutta kuitenkin groteski asunto, jossa huonekalut muistuttavat alastomia ihmisiä rivoissa asennoissa ja läskimakkaroita. Samalla tavoin näytelmän hahmot yrittävät olla hienostuneita ja sivistyneitä kalliissa iltapuvuissaan ja hyvissä käytöstavoissaan, vaikka heidän heikkoutensa, ikävät tunteensa ja ruumiintoimintonsa rikkovat kaunista kuvaa.

32359271481_7dfc9cd056_z
Kuva: Cata Portin

Pariskunta Karin (erittäin hyvin ruotsiksi näyttelevä Minttu Mustakallio) ja Martin (Niklas Åkerfelt) ovat molemmat lääkäreitä, ja ovat palanneet kotiin oltuaan avustustyöntekijöinä kehitysmaassa kuusi vuotta. He ovat siellä kiintyneet pieneen orpotyttöön, jota eivät kuitenkaan ole saaneet tuotua mukanaan kotimaahansa.

Samaan aikaan heidän opiskelijaystävänsä Frank (Kristofer Möller) ja Liz (Cecilia Paul) ovat kotimaassa saaneet lapsen ja rakentaneet onnellista ja materialistista pienporvarillista elämää. Karin ja Martin saapuvat tyylikkäälle tervetuliaisillalliselle Frankin ja Lizin kotiin, missä mennäänkin kiusallisesta tilanteesta toiseen.

Pecky Pickit on Lizin ja Frankin pikkutytön muovinukke, jonka kautta Lizin on helpompi ottaa puheeksi Karinin ja Martinin sodan keskelle jäänyt hoitolapsi, jota symboloi heidän tuliaisenaan tuoma afrikkalainen puunukke. Tragikoominen näytelmä on erittäin ajankohtainen kuvatessaan länsimaalaisten vaikeaa suhdetta kehittyviin maihin.

Menestyneen saksalaisen näytelmäkirjalijan Roland Schimmelpfennigin näytelmä käsittelee ihmisen harhaa kaikkivoipaisuudestaan ja ylpeyttä seuraavaa häpeää. Hienoinkaan ihminen ei voi aina kontrolloida ruumiinsa toimintoja.

Ilo ja suru ovat aina lähellä toisiaan, ja jännitteisessä tilanteessa pakahduttava ilo voi taittua huutoitkuksi. Ystävät ovat odottaneet kauan onnellista jälleennäkemistä, mutta samaan aikaan kumpikin ystäväpariskunta on loukkaantunut pitkästä erosta sekä kokee uusien elämänkokemusten muuttaneen vanhat ystävät lähes muukalaisiksi.

Olosuhteiden kovetessa Martinin ja Karinin ”on ollut pakko” palata kotimaahansa hyvinvoinnin keskelle, mutta pieni lapsi voi jäädä kuolemaan tauteihin ja köyhyyteen. Ja kukapa länsimaalainen ihminen voisi tässä nostaa syyttävän sormensa. Karin ja Martin ovat pyyteettömästi auttaneet tuntemattomia ihmisiä, mutta he eivät silti ole aina epäitsekkäitä, vaan monimutkaisia niin kuin ihmiset ovat.

32359273691_40ea256216_z

Näytelmässä rikotaan aivan kaikkia mahdollisia sosiaalisia konventioita julkisesta masturboimisesta ulostamiseen. Samaan aikaan hahmot ovat kuin eivät huomaisi mitään ja puhuvat ihan muusta, vaikka joku hahmoista juuri nolaisi itsensä muiden edessä tai laittaisi muut kiusalliseen tilanteeseen.

Ehkä tämä onkin uskottavaa kuvausta, koska useinhan on helpompi katsoa muualle ja leikkiä kuin mitään ei olisi tapahtunut, kuin puhua myötähäpeää aiheuttavasta sosiaalisesta tilanteesta ja miettiä, mitä ongelmia huonon käytöksen takana on. Ihailen kyllä esityksen näyttelijöiden kovaa ammattitaitoa, koska he venyvät luontevasti mitä törkeimpiin kohtauksiin.

Tällainen revittely on hauskaa ja vapauttavaa. Toisaalta koin sen välillä omaan makuuni liian ällöttäväksi ja absurdiksi. Paatunut kulttuurinkuluttaja ei enää oikein järkyty mistään, mutta tämä näytelmä silti välillä hätkähdytti. Elokuvissa on jo totuttu näkemään vaikka mitä, mutta teatterinlavalla harvemmin yhtä suoraan.

Yleisössä osa oli tikahtua nauruun, osa pysyi vaiti, mutta kukaan ei poistunut katsomosta. Ainakin se on varmaa, että tätä näytelmää ei unohda!

Koin näytelmän välillä liian lohduttomana ja jopa kyynisenä. Mietin välillä, eikö hahmojen ystävyys- ja parisuhteista voi kertoa mitään hyvää. Toisaalta tiiviissä tarinassa ei kenties ole aikaa mukavalle tunnelmoinnille, vaan pitää mennä heti kriittiseen sanomaan.

Sinänsä mielenkiintoista, että näin häiritsevä näytelmä on hitti, koska satiirin armoton säilä osuu varmasti jokaiseen katsomossa. Esiin nousevat kysymykset yhteisöllisyydestä, yksinäisyydestä, uuskolonialismista, avustustyöstä, omahyväisyydestä ja tavoiteltavasta elämästä. Esityksellä on paljon tärkeää sanottavaa, ja se herättää takuulla keskusteluja jälkeenpäin lasillisella.

Näin esityksen pressilipulla tiistaina 21.11.2017. 

Peggy Pickit Ser Guds Ansikten ensi-ilta oli 28.1.2017 AMOS-näyttämöllä. Näytelmä sai marraskuussa neljä lisäesitystä Svenska Teaternissa. Näytelmä saapuu Svenska Teaterniin jälleen maaliskuussa viiden lisäesityksen voimin!

Näytelmään on saatavissa suomenkielinen tekstitys.

Peggy Pickit Ser Guds Ansikte Svenska Teaternin verkkosivuilla

Ohjaus: Anna-Mari Karvonen
Lavastus: Jaakko Pietiläinen
Äänisuunnittelu: Hanna Mikander

ROOLEISSA:

CECILIA PAUL
MINTTU MUSTAKALLIO
KRISTOFER MÖLLER
NIKLAS ÅKERFELT

2 comments

  1. Hmm, jopas kuulostaa rajulta! Olen miettinyt, pitäisikö mennä katsomaan Peggy. Kiinnostustani on vain kasvattanut juuri tuo ristiriitaisuus, eli se, että häiritsevä näytelmä on noussut hitiksi. Missä menee raja liian rajun ja sopivasti herättelevän välillä? Omakin sietokykyni taitaa olla varsin korkealla osin juuri siksi, että olen käynyt katsomassa monia voimakkaita tuntemuksia herättäneitä esityksiä viime vuosian. Inhoan teennäistä sokeeraamista, mutta siitä tässä ei taida olla pelkoa. Myös Peggyn teemat ovat minusta hyvin mielenkiintoisia.

    (Pakko muuten lisätä, että tekstityslaite on kyllä mainio juttu – vaikka ruotsia ihan kohtuullisesti ymmärrän, pystyy tekstien avulla keskittymään varsinkin paljon puhetta sisältävään esitykseen kokonaisuudessaan paremmin kuin ilman.)

    Tykkää

    • Kiitos kommentistasi! Joo, tekstityslaite on ihan must, ainakin itselleni, koska muuten ymmärtäisin vain lauseen sieltä ja toisen täältä. 😀 Onneksi tekstityslaitteiden ansiosta ruotsinkieliset teatterihelmet eivät mene ohitse. 🙂

      Tuo on totta, mitä pohdit rajuista esityksistä. En ole ihan varma, ovatko rankat tehokeinot hauska piristysruiske vai tyhjänpäiväistä huomionhakemista. No, ainakin esitys herättää tunteita ja jää mieleen! 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s