Homoäiti hauskuuttaa näyttämällä arkisen perhe-elämän kaaoksen

Kuvassa Katja Küttner. / Kuvaaja Mitro Härkönen.
Kuvassa Katja Küttner. / Kuvaaja Mitro Härkönen.

Vaikka käyn usein Kansallisteatterin esityksissä, niin vierailin tämän viikon tiistaina ensimmäistä kertaa Omapohjassa. Samaa sanoi seuralaiseni Taina. Tämä Kansallisteatterin pienin näyttämö sijaitsee Kansallisteatterin viereisessä rakennuksessa katutason kerroksessa. Omapohjassa on viihtyisä baari ja lämpiö, jossa voi istuskella ennen esitystä. Katsomo nousee ihailtavan jyrkästi, mutta miinusta poikkeuksellisen narisevista tuoleista.

Näimme Homoäidin, jossa näyttelijä Katja Küttner esittää ohjaaja Heini Junkkaalan omaan elämään perustuvan monologin. Tosin esityksen alussa lavalla on Junkkaala, ja Küttner kohkaa sisälle ”myöhässä”.  Küttner antaa selitykseksi oman perhe-elämänsä sen päivän kaaottiset sattumukset.

Esitys tapahtuu Lista-monologin lavasteissa, koska Junkkaalasta oli hauska idea vierailla toisen esityksen lavasteissa. Homoäiti nojaa niin vahvasti puheeseen, ettei mitään erityisiä lavasteita edes kaipaa. Esitystä on hyvin elävöitetty ja rytmitetty Küttnerin vaihtelevilla puhetekniikoilla ja erilaisilla äänimaisemilla. Välillä Junkkaala myös kommentoi esitystä katsomosta käsin tai menee leikkimään lavalla olevalla pienellä hiekkalaatikolla. Naisten yhteistyö pelaa hyvin, ja koko esitystä leimaa välittömyyden ja aitouden tuntu.

Kuvassa Katja Küttner. / Kuvaaja Mitro Härkönen.
Kuvassa Katja Küttner. / Kuvaaja Mitro Härkönen.

Monologin idea syntyi, kun Junkkaala sai vaimonsa kanssa toisen lapsen. Äitiyslomalla hän koki, että häneltä otettiin pois oma aika ja tila. Junkkaalalle jäi päivässä vain yksi tunti omaa aikaa, jonka hän käytti tämän näytelmän tekemiseen. Hän alkoi dokumentoida elämäänsä kolmivuotiaan pojan ja vastasyntyneen tytön kotiäitinä.

Vaikka tapahtumat ovat mitä pienimpiä arjen sattumuksia, niin ne ovat hurjan hauskoja ja monelle varmasti samaistuttavia. Junkkaalan rehellisyys on ihailtavaa, sillä hän ei kainostele kertoa siitä, kuinka pelkää vaimonsa kanssa näyttävänsä siskoksilta tai liian lapsellisilta hakiessaan pankkilainaa, miten hän arkiruuhkassa skannaa kaikkia kohtaamiaan ihmisiä, joilla on häntä helpompi elämä, tai kuinka vaihtaa tampoonin lastensa edessä museon pienessä vessassa.

Kotiäidillä ei ole aikaa istua kahviloissa. Kuvassa Katja Küttner. / Kuvaaja Mitro Härkönen.
Kotiäidillä ei ole aikaa istua kahviloissa. Kuvassa Katja Küttner. / Kuvaaja Mitro Härkönen.

Ideasta tulee mieleeni Antti Leikaksen esikoiskirjaan perustuva sooloesitys Melomista, jota Aku Hirviniemi esitti Aleksanterinteatterissa vuonna 2013. En nähnyt esitystä, mutta luin siitä lehdistä. Leikaksen esikoiskirja syntyi, kun hän perheenisänä ja myyntiyrityksen työntekijänä oli menettänyt kaiken vapaa-aikansa ja sekoili kroonisen väsymyksen takia. Aina kun hänellä oli muutamakin minuutti vapaata, hän kirjoitti koheltavasta elämästään käsillä oleville paperilappusille.

Ajattelin tuolloin, ettei minulla vapaaehtoisesti lapsettomana ole tarpeeksi tarttumapintaa Leikaksen tarinaan. Kuitenkin kiinnostuin Homoäidistä, koska siinä on queer-teema. Junkkaala kertoo esityksessä, miten hän puolisonsa kanssa hankki lapset tuttavamiehen avulla.

Esitys on myös yllättävän samaistuttava, koska omakin elämäni on välillä aikamoista myöhästelyä ja sekoilua, vaikka minulla on myös omaa aikaa ja asun yksin. Ehkä nykyajan hektisessä elämänrytmissä lähes kuka vain voi samaistua kaaottisen arjen kuvaukseen. Lisäksi esitys sai minut paremmin ymmärtämään lapsiperheiden paineita ja aikapulaa.

Luin vähän aikaa sitten Annastiina Heikkilän tietokirjan Bibistä burkiniin – Totuuksia ranskatar myytin takaa (lue arvioni MediaPosse Helsingin blogista), joka muun muassa käsittelee suomalaista ihannetta lasten ehdoilla elämisestä ja kiintymysvanheemmuudesta, mikä ajaa vanhemmat loppuun. Ranskassa taas ajatellaan, että keskinkertainenkin vanhemmuus riittää, ja että lastenhoitaja tai päiväkoti jo vauvaiässä on välttämätön, eivätkä äidit siksi ole niin uupuneita. Toki Ranskassa taas on omat ongelmansa, kuten isien vähäinen osallistuminen lastenhoitoon.

Kuvassa Katja Küttner. / Kuvaaja Mitro Härkönen.
Kotiäidille jopa vartti yksin bussissa on luksusta. Kuvassa Katja Küttner. / Kuvaaja Mitro Härkönen.

Kiitin myös jälleen onneani siitä, etten halua itse perustaa perhettä, koska pääsen niin paljon helpommalla elämässä. Ymmärrän toki, että monille lapsien saaminen on kutsumus ja elämän isoin asia. Perheellisille Homoäiti on varmasti varsin terapeuttinen ja koskettava esitys.

Itse liikutuin siinä vaiheessa, kun esityksessä pohditaan omien isovanhempien ja vanhempien menettämistä, isovanhempien vaikeutta ymmärtää lastenlastensa elämää mutta silti ehdotonta rakastamista, omaa sijoittumista sukupolvien ketjuun ja tärkeiden hetkien ohikiitävyyttä. Samaistuttavia asioita kaikille ihmisille.

Esitys laittaa myös oivaltamaan, että vaikka elämä olisi kuinka stressaavaa tahansa, siihen sisältyy myös paljon kaunista. Myöhemmin sitä todennäköisesti kaipaa monia asioita, joita ei nyt osaa arvostaa.

Näimme esityksen pressilipuilla 27.11.2019. 

Kantaesitys oli 9.11.2018. Viimeinen näytös on näillä näkymin 17.12.2018.

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia (esityksessä ei ole väliaikaa)

Lue lisää Homoäidistä Kansallisteatterin verkkosivuilta.

Esiintyjä: Katja Küttner
Teksti ja ohjaus: Heini Junkkaala
Dramaturgi: Elina Snicker
Valosuunnittelu: Titus Torniainen
Äänisuunnittelu: Harri Kejonen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s