Bosslady Maria Veitolan tarkkanäköiset kolumnit 20 vuoden ajalta ovat kasvaneet kirjan mittaan

Luin kirjan joululomalla.
Luin Veitola-kirjan joululomalla.

Kun opiskelin lukuvuoden 2007–2008 lehtijournalismia Helsingin evankelisessa opistossa, kävi Maria Veitola kerran puhumassa meille urastaan. Veitola oli tuttu nimi minulle entuudestaan, mutta koska en kuuntele radiota enkä katso television keskusteluohjelmia kuin harvoin, niin en vielä silloin tiennyt hänestä paljonkaan. Tosin olin jo silloin lukenut hänen nokkelia kolumnejaan ainakin Nyt-lehdestä.

Muistan, että Veitola teki koululla minuun vaikutuksen avoimuudellaan ja rentoudellaan. Hän kertoi jo tuolloin tarinan siitä, kuinka yksi hänen entinen työkaverinsa radiosta kertoi myöhemmin naureskellen, että hänellä ja työpaikan muilla miehillä oli kokouksissa tapana pudottaa kynänsä maahan, jotta he pääsivät kumartuessaan kurkkimaan Veitolan lyhyen hameen alle. Olin iloinen, että Veitola kertoi tämän pöyristyttävän tarinan, koska se oli varoitus siitä, millaista seksismiä ja vähättelyä ihan fiksuillakin työpaikoilla voi kohdata vain siksi, että on nuori nainen.

Aloin lukea Maria Veitolan Veitola-kirjaa (Johnny Kniga 2018) tasan viikko sitten kun olin jo saapunut joulun viettoon vanhempieni asuntoon, ja eilen illalla luin kotona viimeiset sivut. Vaikka kirja on paksu, 352 sivuinen, se on yllättävän nopealukuinen.

Kirja koostuu valikoimasta 45-vuotiaan Veitolan eri lehdissä 20 vuoden ajalta julkaistuista kolumneista ja hänen nyt jälkikäteen niihin lisäämistään kommenteista ja lisäpohdinnoista. Lisäykset on tehty pinkillä, jotta ne on helppo erottaa itse kolumneista. Veitola on kirjoittanut lisäykset itselleen tyypilliseen tapaan puhekielellä, mikä antaa tekstille aidon ja välittömän sävyn.

Viime vuosien kolumnit Trendi-lehdestä ovat minulla vielä hyvässä muistissa, mutta ne oli ihan kiva lukea uudestaan. Monet Veitolan kolumneista olen aikoinaan jakanut myös sosiaalisessa mediassa. Myös kirja sisältää niin timanttisia ja kannustavia feministisiä oivalluksia, että olen jakanut sivuista nappaamiani valokuvia Instagramin Storyissä.

Opus on jaettu teemoittain seitsemään eri osaan: lapsuus, nuoruus ja parikymppisyys; äitiys; työ, opiskelu, terveys ja työn suhde terveyteeen; ihastukset ja parisuhteet; tyyli ja ulkonäkö; ystävistä; bossladyn rooli ja pohdinnat työstä ja tasa-arvosta. Tämä jako on selkeä ja tuo kirjaan rakennetta. Kirjassa myös yhdistyy toimivalla tavalla Veitolan oma elämäntarina hänen universaaleihin oivalluksiinsa elämästä.

Pääammateiltaan Maria Veitola on radio- ja televisiotoimittaja, käsikirjoittaja sekä talk show -emäntä. Olen nähnyt vain pari osaa hänen Maria, Maria -ohjelmastaan TV2:lla ja Nelosella suorana lähetetystä keskusteluohjelmastaan Maria! (nokkelaa muuten, että kirjan nimenä on vaihteeksi hänen sukunimensä). Tämän vuoden lokakuussa kuuntelin satojen muiden kanssa Veitolan esiintymistä Helsingin kirjamessuilla. Messukeskuksen lattialla istuessani päätin, että haluan lukea hänen suositun kirjansa, erityisesti kun työskentelen myös itse media-alalla.

Värikkäästi ja persoonallisesti pukeutuva sekä välillä jopa provosoivan suorasanainen Veitola on herättänyt koko uransa ajan sekä paljon ihailua että vihaa. Minun on vaikea ymmärtää niitä ihmisiä, jotka kirjoittavat netissä herjauksia Veitolasta. Hän vieläpä vaikuttaa tekstiensä ja esiintymistensä perusteella mukavalta, järkevältä ja reilulta tyypiltä. Mutta joitakin ihmisiä provosoivat kaikki menestyneet ja julkisuudessa olevat naiset, erityisesti jos he eivät mahdu vienoon ja pitkäkutriseen missi-ihanteeseen.

Maria Veitola. Kuvaaja: Katri Kapanen, Johnny Kniga
Maria Veitola. Kuvaaja: Katri Kapanen, Johnny Kniga

Minulle silmiä avaavinta kirjassa oli se, kuinka paljon vaikeuksia Veitola on kohdannut. Menestyneistä ihmisistä kun yleensä näkee vain heidän saavutuksensa, mutta harvoin muistaa, ettei kukaan meistä saa mitään ilmaiseksi. Kun Veitola loisti televisiossa talk show -emäntänä, hän samaan aikaan kärsi vuosia kammottavasta migreenistä ja huonosta parisuhteesta. Kun Veitola tuli raskaaksi, häntä kohdeltiin törkeästi Nelosella, missä hänen kolme vuotta pyörinyt ohjelmansa loppui raskausuutiseen, vaikka hän oli antanut rakkaalle ohjelmalleen kaikkensa.

Usein menestyksen takana ei ole vain loputon voittoputki, vaan myös monia epäonnistumisia, joista ihminen on aina uudelleen noussut ylös. Ja vaikka työrintamalla menisi loistavasti, voi samaan aikaan muilla elämänalueilla olla vaikeuksia. Lisäksi Veitola kertoo kirjassa vuosien ajan tekemistään superpitkistä työpäivistä, eli menestys on tosiaan vaatinut myös uhrauksia. Veitola avautuu kirjassa myös nuoruuden syömishäiriöstään ja isänsä kuolemasta järkyttävään sairauteen.

Toisaalta Veitola kirjoittaa myös villien juhlien ja ystävien täyteisestä elämästään parikymppisenä, mikä on raikasta, kun nykyään tuntuu, että monet parikymppisetkin ovat niin tervehenkisiä ja suorituskeskeisiä. Saatoin samaistua Veitolan klubbailuintoon, koska kävin myös itse parikymppisenä joka viikko yökerhoissa kavereideni kanssa. Ikäeron takia tosin Veitolan parhaat biletysvuodet osuivat 1990-luvulle ja minulla taas 2000-luvulle.

Toisin kuin voisi kuvitella, Veitolan ura ei ole määrätietoisen suunnittelun tulosta, vaan hän kertoo enemmänkin vain tarttuneensa vastaantulleisiin tilaisuuksiin. Hänellä ei ollut nuorena mitään unelma-ammattia, koska hän ei tiennyt, missä työssä voisi yhdistää ainoat kaksi asiaa, mistä piti: musiikin ja ihmisten kanssa olemisen. Hän tiesi vain, että haluaa lukion jälkeen muuttaa Imatralta Helsinkiin.

Sitten vuonna 1994 hänen yksi kaverinsa näki lehdessä ilmoituksen, että Radio Cityyn etsitään uutta musiikkijuontajaa. Viimeisenä hakupäivänä Veitola kävi salaa äänittämässä Stockmannin elektroniikkaosastolla demonauhoituksen ja postitti nauhan menemään. Kouluttamaton Veitola sai halutun työpaikan ja löysi unelma-ammattinsa. Hän erottautui hakijoiden joukosta täysin erilaisella nauhoituksellaan, jossa hän puhui omalla rauhallisella äänellään eikä siihen aikaan muodissa olleella ”radioäänellä”. Hän loi samalla uuden tyylin puhua radiossa. Tämä oli minusta jotenkin piristävä tarina.

Ainoa mikä itseäni vähän ärsytti kirjassa oli se, että Veitola mainitsee ohimennen, että hänellä on ollut suhteita sekä miesten että naisten kanssa. Kuitenkin kirjan ihastukset-osiossa käsitellään vain hänen lukuisia miessuhteitaan ja mitä hän on niistä saanut ja oppinut. Tuntuu, että naispuoliset ihastukset on häveliäästi kokonaan sensuroitu pois, tai sitten hänellä ei todellisuudessa ole ollut kuin jokunen satunnainen yhden yön juttu naisten kanssa (mutta olisihan niistäkin voinut saada kokemuksia jaettaviksi lukijoille). Eipä asia tietenkään minulle mitään kuulu, mutta kun Veitolan tyyli on muuten niin rehellinen, niin olisin kaivannut avoimuutta myös tässä asiassa, erityisesti kun queer-naiset ovat muutenkin yhä niin näkymättömiä yhteiskunnassa.

Kiitos arvostelukappaleesta Johnny Knigalle! 

Lue lisää Veitola-kirjasta kustantamon sivuilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s