Ryhmäteatterin Harriet pohtii totuutta ja muistoja – Milja Sarkola kertoo 15 versiota isoisoäitinsä osallisuudesta jääkärimajurin kuolemaan

Roosa Söderholm, Pyry Nikkilä ja Robin Svartström. Kuva © Mitro Härkönen
Roosa Söderholm, Pyry Nikkilä ja Robin Svartström. Kuva © Mitro Härkönen

Suomenruotsalainen käsikirjoittaja ja ohjaaja Milja Sarkola (s. 1975) tuntuu kiertävän läpi Helsingin teattereita ja on nyt tehnyt uusimman esityksensä Helsinginkadun Ryhmäteatteriin. Olen pitänyt valtavasti aiemmin näkemistäni Sarkolan teoksista Allt som sägs (Teater Viirus 2016), Jotain toista – Henkilökohtaisen halun näyttämö (Q-teatteri 2015) ja Perheenjäsen (Teatteri Takomo 2011), joten halusin nyt ehdottomasti nähdä myös uusimman näytelmän.

Harriet herätti uteliaisuuteni myös aiheensa puolesta, koska esitys tutkii muistoja sekä totuuden ja tulkinnan rajaa historiankirjoituksessa. Päähenkilö on Sarkolan isoisoäiti Harriet Thesleff (1891–1965), jota Sarkola ei ehtinyt koskaan tavata. Näytelmä sijoittuu Suomen sisällissodan loppuaikaan ja yhteen vuorokauteen 20.4.1918.

Tuona kohtalokkaana päivänä everstinna ja sairaanhoitaja Harriet oli majoittunut Ristseppälän maatilalle jääkärimajuri Olof Laguksen kanssa. Iloluontoisten juominkien jälkeen Harriet, Olof ja jääkärimajuri Ero Gadolin lähtivät hevosajelulle. Hevosajelun aikana 25-vuotias Olof kuoli luodin osumaan ohimoonsa, mutta edelleenkään ei tiedetä, kuka luodin ampui ja miksi. Oliko kyseessä onnettomuus, itsemurha, tappo vai murha? Ja mitkä olivat kolmikon väliset suhteet? Sota-aika loi tapahtumien ylle oman sekavuutensa eikä tapausta koskaan tutkittu kunnolla.

Esitys kertoo noin 15 versiota samasta tapauksesta. Sadan vuoden takaisen päivän lähteinä ovat kirjeet, päiväkirjat, tietokirjat, elämäkerrat ja romaanit. Vaikka onkin häiritsevää, ettei lopullista totuutta voida enää selvittää, niin esityksen voima on myös siinä, että se näyttää historian tapahtumien tulkinnanvaraisuuden.

Pyry Nikkilä ja Roosa Söderholm, takana Robin Svartström. Kuva © Mitro Härkönen
Pyry Nikkilä ja Roosa Söderholm, takana Robin Svartström. Kuva © Mitro Härkönen

Viipurissa enimmäkseen elänyt 26-vuotias Harriet oli tapahtumien aikaan ollut seitsemän vuotta naimisissa evestiluutnantti Wilhelm Thesleffin kanssa ja heillä oli yksi tytär. Pariskunnan avioero astui voimaan vuoden jälkeen Olofin kuolemasta.

Pääosassa oleva Roosa Söderholm, 24, tekee esityksessä samalla taiteellisen opinnäytetyönsä Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun. Hän tulkitsee taitavasti erilaisia versioita musikaalisesta ja kauneudestaan kuulusta Harrietista, milloin herttaisena, viattomana, röyhkeänä, riehakkaana, flirttailevana tai tylynä.

Naisvihamieliset historiankirjoittajat ovat leimanneet vahvan ja avoimen flirttailevan Harrietin julmaksi viettelijäksi ja tappajaksi. Tuntuu, että lähinnä totuutta ollaan silloin kun lähteenä on Harrietin oma päiväkirja ja syynä tapahtumiin nuorten aikuisten viattomat väärinymmärrykset rakkaudessa ja hätiköidyt ratkaisut mustasukkaisuuden vallassa.

Pyry Nikkilä, Roosa Söderholm, Santtu Karvonen ja Robin Svartström. Kuva © Mitro Härkönen
Pyry Nikkilä, Roosa Söderholm, Santtu Karvonen ja Robin Svartström. Kuva © Mitro Härkönen

Minna Suuronen esittää kertojana toimivaa vanhempaa Harrietia. Toinen kertoja on mainio Santtu Karvonen, joka esittää päällikkö John Rosenbröijeriä, adjutantti Taavetti Laatikaista, sairaanhoitaja Saara Rampasta ja nimetöntä sotilasta. Pyry Nikkilä esittää Olofia, joka on vuoroin kuvattu rakastuneena vastentahtoiseen Harrietiin ja vuoroin taas kyllästyneenä päällekäyvän Harrietin lähentelyihin. Robin Svartsröm esittää Eroa, joka ampui itsensä 25 vuotta Olofin kuoleman jälkeen.

Käsiohjelmassa on käyty läpi kaikkien henkilöiden elämänvaiheet. Näyttelijöiden yhteistyö pelaa hyvin yhteen.

Riitta Röpelisen puvustus luo hienoa ajankuvaa, ja Harriet nähdään välillä sotilaallisissa henkselihousuissa, välillä mekossa ja välillä sairaanhoitajan nunnamaisessa asussa. Kaisa Rasilan lavastus on tyylikkään minimalistinen ja pelaa avattavien ovien takaa osittain näkyvillä kohtauksilla, jotka lopulta siirtyvät kokonaan lavalle.

Esitys sisältää pakostakin jonkin verran tylsähköä toistoa, mutta pääsääntöisesti se on kiehtova ja yllätyksellinen. Katsojalta vaaditaan tosin tarkkaavaisuutta, jotta ei tipahda kärryiltä siitä, kenen kertomaa versiota milloinkin esitetään. Eri tarinoissa mukana pysymistä on helpotettu kertojien seinälle ripustamilla vuosiluvuilla. Kylteissä olisi voinut vielä lukea muistinvirkistykseksi, kenen kertomus on milloinkin kyseessä.

Kompaktiin 1,5 tunnin näytökseen ei sisälly väliaikaa, mutta teatterin baari on avoinna ennen esitystä. Kävin katsomassa esityksen loppuunmyydyssä päivänäytöksessä ystäväni Sallan kanssa, joka myös piti Harrietista. 

Näin esityksen pressilipulla lauantaina 16.2.1019. 

Tulevassa Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehden numerossa (ilmestyy 13.3.) on muuten henkilökuvani Roosa Söderholmista, joka nähdään myös Baby Jane -elokuvan toisessa pääroolissa. Baby Janesta (ensi-ilta 8.3.) voitte taas lukea arvioni Rapportista.

Lue lisää Harrietista Ryhmäteatterin verkkosivuilta.

Ensi-ilta oli 13.2.2019. Viimeinen näytös on näillä näkymin 27.4.2019.

Esitys on Helsinginkadun näyttämöllä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s