Kansallisteatterin hieno Sapiens on yksi tarina tarinoita kertovasta ihmislajista

Kuva: Katri Naukkarinen
Kuva: Katri Naukkarinen

Näin eilen illalla Kansallisteatterin syksyn suuren satsauksen, Sapiensin, ennakkonäytöksen. Pääsimme Paavon kanssa iloksemme istumaan hyville paikoille keskelle Suuren näyttämön permannon kuudetta riviä.

Kesäkuun alussa kirjoitin hehkuttavan blogipostauksen juuri lukemastani Yuval Noah Hararin tietokirjasta Sapiens – Ihmisen lyhyt historia (voit lukea postaukseni täältä). Bestseller on julkaistu alkuperäiskielellä vuonna 2011 ja Bazar Kustannukselta suomeksi vuonna 2016.

Olin saanut kirjan jo maaliskuun lopulla Kansallisteatterin bloggariklubilta, jossa puhuivat Sapiensista teatteriesitystä valmistelleet teatteriohjaaja Anni Klein ja dramaturgi Minna Leino. Heidän kahden vuoden uurastuksensa on viimein valmistunut.

Olin jo aiemmin vaikuttunut Leinon syksyllä 2015 Kansallisteatteriin ohjaamasta ja suomentamasta Martin Crimpin näytelmästä Onnellisuuden tasavalta (voit lukea arvioni täältä). Kysyin tekijöiltä Bloggariklubilla, tietävätkö he maailmassa olevan muita Hararin tietokirjoihin pohjautuvia teatteriesityksiä, ja he vastasivat, että Kansallisteatterin Sapiens on ensimmäinen! Sittemmin tosin on käynyt ilmi, että kirjan inspiroimana on tehty muutamia tanssiesityksiä ja performansseja maailmalla.

Näytelmän juliste Kansallisteatterin seinässä.
Näytelmän juliste Kansallisteatterin ulkoseinän mainostaulussa.

Leinon sovituksen jäljiltä 500-sivuisesta tietokirjasta on tiivistynyt vähän yli puolentoista tunnin pituinen esitys, joten näytelmä ei ole ihan yksi yhteen kirjan kanssa. Kirjan lukeneille esitys ei tarjoa sisällöllisesti uutta tietoa, vaikka niinhän se on aina, kun menee katsomaan tuttuun kirjaan pohjautuvan esityksen. Kirjan lukeneille Sapiens-esitys toimii kertauksena tietokirjan pääkohdista sekä visuaalisesti kiehtovana elämyksenä.

Osa kavereistani on sanonut, etteivät he halua nähdä esitystä ennen kuin ovat lukeneet kirjan. Uskon kuitenkin, että esitys toimii mainiosti, vaikkei olisi lukenut teosta. Näytelmä on silloin varmaan vavahduttavampi, koska esityksen kertoma tieto tulee uutena.

Kuva: Katri Naukkarinen
Kuva: Katri Naukkarinen

On riski tehdä tietokirjasta näytelmä, ja toteutus vaatii luovia ratkaisuja. Aluksi vähän vierastinkin esityksen kokeellista ja erikoista tyyliä, mutta sitten aloin pitää toteutustapaa nokkelana, ja lopulta olin ihan myyty. Näimme lavalla luonnontieteellisistä museoista tuttuja dioraamoja, jotka esittävät pysäytyskuvia ihmiskunnan historian käännekohdista. Nämä dioraamat tosin myös liikkuvat.

Esityksen toteutus on kaikin tavoin epätyypillinen, koska esiintyjillä on esimerkiksi koko ajan kasvoillaan naamiot eivätkä he puhu mitään. Esityksessä ei myöskään ole päähenkilöä, vaan pääosassa on homo sapiens lajina. Naamiot yhdenmukaistavat kokonaisuutta. Näyttelijöiltä vaaditaan fyysistä näyttelemistä. Lavalla nähdään kuusi Kansallisteatterin omaa näyttelijää ja neljä WAUHAUS -tanssiryhmän esiintyjää.

Kuva: Katri Naukkarinen
Kuva: Katri Naukkarinen

Kuulemme play backina puhuvan kertojaäänen, joka kuuluu Avara luonto -dokumenteista tutulle Jarmo Heikkiselle. Playback etäännyttää esityksen tavallisesta teatterista ja tarkoituksellisesti rikkoo teatterin luomaa todellisuuden illuusiota. Välillä kertoja saapuu lavalle esimerkiksi luonnontieteellisen museon kävijänä tai joku dioraaman ”nukeista” liikuttaa suutaan samalla kun kertoja puhuu. Ratkaisu on hauska ja sitoo kertojan paremmin osaksi esitystä.

Esitys on audiovisuaalisesti hyvin vahva. Dioraamoja esittävät lavasteet ovat tyylikkäät ja kekseliäät, kuten kohtauksessa, jossa vehnä nousee kohisten maasta.  Lavasteet kertovat myös omaa tarinaansa, kuten loppupuolella nähtävät vaihtuvat seinäverhot, joissa on esimerkiksi kuva sosiaalisessa mediassakin kiertäneestä kuvasta klaustrofobisen täydestä aasialaisesta maauimalan altaasta lomasesonkina.

Kuten esityksessäkin kysytään, mitä homo sapiens on hyötynyt siitä, että se on pyrkinyt levittämään dna:nsa kaikkialle? Onko ihmisten lukumäärän kasvu onnistunut vähentämään kärsimystä?

Kuva: Katri Naukkarinen
Kuva: Katri Naukkarinen

Teoksessaan Harari antaa yleistajuisen ison kuvan homo sapiensin historiasta. Näytelmäkin piirtää suuren kaareen historian aamunkoitosta tulevaisuuden kynnykselle asti. Esitys kertoo, että ihminen eroaa muista eläimistä ennen kaikkea kuvittelukyvyllään.

Harari ravistelee totuttuja uskomuksia, ja kertoo esimerkiksi, että maapallolla eli samaan aikaan useita eri ihmislajeja, ennen kuin homo sapiens jäi yksin jäljelle. Näemmekin esityksen alussa lavalla näitä erilaisia ihmislajeja. Kiehtova näky.

Näytelmä muistuttaa Hararin kirjan tavoin, että monet elämäämme hallitsevat asiat, kuten raha, kansallisvaltiot, uskonnot ja ihmisoikeudet, ovat syntyneet ihmisten välisistä sopimuksista ja uskomuksista. Hän myös kyseenalaistaa monet itsestään selvinä pitämämme asiat, kuten että maanviljelyyn siirtyminen olisi ollut ihmiskunnalta järkevä teko.

Kuva: Katri Naukkarinen
Kuva: Katri Naukkarinen

Pidin siitä, että faktapohjaisesta ja painavasta sisällöstä huolimatta esityksessä oli paljon koomisia elementtejä. Huumori sopii näytelmään, koska Hararikin kirjoittaa tietokirjassaan hauskasti ja koska huumori keventää tieteellistä faktasisältöä. Erityisesti pankkien toimintaa ja tileillä olevien rahan kuvitteellisuutta selittävä kohtaus on toteutettu selkeästi ja veikeästi jättimäisine säästöpossuineen. Koska esitys tarjoaa valtavasti tietoa, on hyvä, että välillä on suvantokohtia, joiden aikana ei ole puhetta vaan visuaalista teatteria.

Esityksellä on myös painavaa sanottavaa. Sapiens laittaa katsojan miettimään, miksi olemme sellaisia kuin olemme ja mihin haluamme uskoa. Esityksen lopussa todetaan, että homo sapiensin olisi nyt aika miettiä, mitä se haluaa haluta.

Kuva: Katri Naukkarinen
Kuva: Katri Naukkarinen

Koska esityksessä ei ole väliaikaa, paikalle kannattaa saapua ajoissa nauttimaan Kansallisteatterin miljööstä, vaikka suuren näyttämön kahden kerroksen lämpiöiden ravintolatiskien tarjoomusten äärelle.

Sain bloggaajana pressilipun avecilla ennakkonäytökseen 10.9.2019. 

Lue esityksestä lisää Kansallisteatterin sivuilta.

Ensi-ilta on 11.9.2019.
Viimeinen näytös on näillä näkymin 28.12.2019.

Näyttämöllä: Hanna Ahti, Iida Kuningas, Aksinja Lommi, Markku Maalismaa, Karin Pacius, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Johannes Purovaara, Antti Pääkkönen, Juha Varis
Ohjaus ja koreografia: Anni Klein ja Jarkko Partanen
Sovitus ja esityksen käsikirjoitus: Minna Leino
Alkuperäisteoksen suomennos: Jaana Iso-Markku
Lavastus: Samuli Laine
Pukusuunnittelu: Laura Haapakangas
Valosuunnittelu: Jani-Matti Salo
Äänisuunnittelu: Heidi Soidinsalo ja Jussi Matikainen
Alkuperäisen musiikin sävellys: Tomi Pekkola ja Jussi Matikainen
Naamioinnin suunnittelu: Minttu Minkkinen
Naamioiden ja tarpeiston suunnittelu: Sanna Sucksdorff

Yhteistyössä: Kansallisteatteri, W A U H A U S ja Zodiak ‒ Uuden tanssin keskus

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s