Vietin viime viikon perjantain ja lauantain virkistävällä kulttuurireissulla Tampereella. Olen käynyt Mansessa lukuisia kertoja, ja tieni vie sinne aina uudestaan, kun kaupungissa tapahtuu jotain itseäni erityisesti kiinnostavaa.
Päädyin tällä kertaa matkaan, koska olin tekemässä kritiikkiä Tampereen Työväen Teatterin Antigone-esityksestä Teatteri & Tanssi + Sirkus -lehteen. Lisäksi sain pyytämäni kahden hengen bloggaajamajoituksen Solo Sokos Hotel Tornista.
Niinpä perjantaina lounaan jälkeen yhdeltä iltapäivällä hyppäsin pendoliiniin, joka vei matkalaisen alle parissa tunnissa Helsingistä Tampereelle. Majoitus sijaitsi kätevästi Tampereen rautatieaseman vieressä, vaikka aluksi kävelinkin väärälle puolelle kiskoja ihmettelemään.
Olen aiemmin käynyt pari kertaa Tampereen Torni-hotellin 25. kerroksen Moro Sky Barissa ja syömässä alakerran Paja Baarissa, mutta nyt tutustuin ensimmäistä kertaa rakennukseen ihan hotellin asiakkaana.
Vuonna 2014 valmistunut hotelli on hyvä maamerkki Tampereella, tietysti korkeutensa ansiosta. Hotelli on tyylikäs niin ulkoa kuin sisältä. Näin pimeänä vuodenaikana ilahdutti hotellin dramaattisen tummaan julkisivuun heijastettu kaunis Signaali-valoteos. Oli todella kätevää, että saatoimme hotellin keskeisen sijainnin ansiosta kävellä kaikkiin kohteisiimme Tampereella.
Saimme ylellisen makuuhuoneen hotellin 22. kerroksesta, ja ikkunasta avautuikin hieno näkymä Tampereen kattojen ylle, vaikka olikin aika sumuista molempina päivinä. Huoneessa yllätti se, että käsienpesutila oli samassa huoneessa kuin sängyt, tosin läpikuultavalla verholla erotettuna, ja lisäksi huoneessa oli erikseen sekä wc-tila että suihkuhuone — kätevää. Meille oli huoneessa jopa kylpytakit ja tohvelit.
Vanha ystäväni Niina saapui Hangosta Tampereelle tunti minun jälkeeni. Kyseinen hotellin ”perushuone” olisi kustantanut normaalisti 260 euroa, tosin olen kuullut, että vastaavan huoneen Tornista voi joskus saada myös 100 eurolla keskellä viikkoa sesonkiajan ulkopuolella.
En ehtinyt olla huoneessa kuin viisi minuuttia kun oveen koputettiin ja huonepalvelu toi minulle lahjaksi hotellin puolesta tervetulokortin, tamperelaisen suklaatehtaan Dammenbergin salmiakin makuista tummaa suklaata ja pokkarin, joka sisälsi 16 Tampereelle sijoittuvaa rikosnovellia. Mukava yllätys! Valmistin vielä kupin maitokahvia huoneessa olevalla kapselikahvikoneella ja rentoutuminen saattoi alkaa.
Hotelli oli todella rauhallinen, vaikka kuulemma loppuunvarattu siltä yöltä. Huoneeseen ei kaikunut mitään ääniä käytävältä. Hotellissa olisi ollut käytössämme kuntosali ja sauna (klo 23 asti), mutta emme ehtineet testaamaan niitä, kuten emme myöskään katutason Paja-baarin elävän musiikin iltaa.
Niinan saavuttua hotellille päivitimme kuulumisia ja sitten lähdimme alle 10 minuutin kävelymatkan päässä Tuomiokirkonkadulla olevaan Aloha Ramen -ravintolaan, josta olin varannut meille pöydän. Pieni ravintola on oikein kiva, persoonallinen ja moderni. Sieltä saa niin havaijilaisia kulhoruokia kuin japanilaisia ramen-keittojakin. Otin rieslingiä ja kasvisramenin, Niina taas valkoviiniä ja vegaanisen ramenin. Palvelu oli ystävällistä ja ripeää, ja ruoka maittavaa. Yksi ramenannos maksoi 15 euroa. Miinusta vain aasialaisissa ravintoloissa usein leijuvasta voimakkaasta ruuan hajusta keittiöstä.
Lähtiessämme ulos kadut olivat pakkasella muuttuneet ihan luistinradaksi. Hassua oli se, että perjantai oli oikea talven ihmemaa Tampereella, mutta seuraavana päivänä kaikki lumi oli sulanut pois!
Saimme myös huomata Hämeentiellä, ettei raitiovaunu ole vieläkään saapunut Tampereelle. Kaupungin pääkatu on katutyön takia aika karun näköinen.
Niina jatkoi hotellille, ja minä taas kiireellä Tampereen teatteriin katsomaan pressilipulla Notre Damen kellonsoittaja -musikaalia. En valitettavasti saanut näytökseen avec-lippua, joten Niina olisi joutunut maksamaan lipustaan 71 euroa.
Toki tällaisten suuren luokan musikaalien tekeminen maksaa hurjasti, mikä näkyy myös lippujen hinnoissa. Olinhan elokuun lopulla Niinan kanssa katsomassa myös kovista lippuhinnoistaan parjatun mutta ihanan Pieni merenneito -musikaalin ensi-illassa Helsingin kaupunginteatterissa.
Olin perjantaina vaikuttunut jo kun pääsin paikalleni päänäyttämön katsomoon ja näin näyttämön sivulle tehdyt Pariisin Notre Dame -katedraalin veistosten ja hirviöpatsaiden jäljennökset sekä vanhanajan puisen parvekkeen. Esitys on toki nyt ajankohtainen myös keväällä olleen Notre Damen tulipalon vuoksi.
Kun esirippu nousi, paljastui upea lavastus minitaloineen ja kiertävine nukketeattereineen. Esitys alkaa takaumalla, joka esitetään nukketeatterin keinoin, ja koko esityksen läpi meitä johdattaa laulava kertojahahmo, joka vastaa kirjailija Victor Hugon vuonna 1831 julkaistun romaanin Pariisin Notre-Dame kertojaääntä.
Kyseessä on Disneyn suurmusikaali, jonka sanoitukset on suomennettu. Disneyn vuoden 1996 koko perheen animaatiosta on nyt näyttämölle tehty aikuisten versio, jonka ikäraja on 12 vuotta. Tarina onkin yllättävän synkkä. Musikaali käsittelee koskettavalla tavalla vammaisiin, romaneihin ja naisiin kohdistuvia ennakkoluuloja.
Notre Damen kellonsoittaja sijoittuu 1400-luvun lopun Pariisiin. Pääosassa on eristyksissä kellotornissa asustava nuori mies Quasimodo, jonka selässä on kyttyrä ja kasvot ovat epämuodostuneet. Hänen kasvatti-isänään toimii arkkidiakoni, jonka veljen lapsi Quasimodo on. Quasimodon isä ja romaniäiti kuolivat kun tämä oli vasta vauva. Enpä muistanut, että myös Quasimodo on romani!
Quasimodo ei ole koskaan poistunut kirkon suojista, ja katedraalin veistokset ja kirkontornin kellot ovat hänen ystäviään. Nuo elävät veistokset on muuten toteutettu hauskalla tavalla niin näyttämöllä kuin parvien kuoroissakin.
Karnevaalipäivänä Quasimodo päättää lähteä salaa tutkimaan kaupungin katuja. Hän tutustuu silloin kauniiseen mustalaistanssijaan Esmeraldaan, jota lopulta kolme miestä tavoittelee omakseen. Tästä seuraa kaaosta, kun Quasimodon kasvatti-isä Claude Frollo haluaa häätää mustalaiset pois kaupungista, vaikka samalla himoitseekin Esmeraldaa.
Niin romaani kuin musikaali käsittelevät ennakkoluuloja, tekopyhyyttä, tasa-arvoa ja vapautta. Tärkeitä asioita.
Pakko silti todeta se, vaikka me valkolaiset yleisössä ihastelemme lavalla tanssivia romaneja, niin eipä heitä näy kanssamme istumassa teatterin yleisössä… Onko tämä romaneista kertova esitys siis vain viihdettä hyvin toimeentuleville valkoisen keskiluokan edustajille?
Näytelmän tarina onkin monelle varmaan tuttu, ja katsomoon vetää niin nostalgiannälkä kuin halu haltioitua upean toteutuksen äärellä. Jokainen tulkinta tuo klassikosta myös esiin hieman eri puolia. Tampeeen teatteri tarjoaa toinen toistaan loisteliaampi lavasteita, mukaansatempaavia musikaalinumeroita ja koskettavan tarinan, jolla on humaani sydän.
Vilpittömän ja ujon Quasimodon roolissa nähdään aiemmin Helsingin kaupunginteatterista tuttu Petrus Kähkönen. Hän selviää hyvin haasteesta esittää kyttyräselkäistä ja huonosti kuulevaa hahmoa. Josefin Silén tekee ensimmäisen ammattilaisroolinsa Esmeraldana, ja hän on halunnut seksikkyyden sijasta korostaa hahmon energiaa, rohkeutta ja kiltteyttä. Oopperasta keväällä eläkkeelle jäänyt tenori Ilkka Hämäläinen on itseltään seksuaalisuuden kieltänyt ankara arkkidiakoni. Miehen elämä menee sekaisin, kun hän rakastuukin, ja vielä saavuttamattomaan kohteeseen eli itseään paljon nuorempaan Esmeraldaan. Tampereen teatterin vakivierailija Lari Halme tuo musikaaliin kepeyttä itseriittoisen mutta hyväsydämisen kapteeni Phoebus de Martinin roolilla.
Esityksen jälkeen kävin ostamassa meille iltapalaa ruokakaupasta, ja jatkoimme Niinan kansssa myöhemmin vielä lasillisille hotellin Moro Sky Bariin. Suosittu baari olikin yhdentoista maissa perjantai-iltana aivan tupaten täynnä, mutta kiersimme baarin läpi terasseineen ja löysimme sisältä istumapaikat näköalalla. Nautin samalla tämän joulukauden ensimmäisen glögini, mustikan maulla. Juoma oli tyyris (12,50 euroa) mutta todella hyvä ja tarjoiltiin veikeän mallisesta lasista.
Moro Sky Barissa oli kiva käydä, koska se on niin tyylikäs ja eläväinen. Oli myös kätevää, että baariin mennäkseen ei tarvinnut edes pukea takkia päälleen, vaan ainoastaan matkata hissillä kolme kerrosta ylöspäin!
Seuraavana aamuna nautimme hotellin runsaan aamiaisen tunnelmallisissa vanhoissa veturitalleissa. Lattiaan oli lasin alle jätetty vanhat ratakiskot.
Menimme syömään kymmeneltä, kun aamiainen loppui yhdeltätoista, ja ruuhka oli kyllä melkoinen. Emme Niinan kanssa edes mahtuneet aamiaispuolen pöytiin, vaan menimme istumaan viereisen Paja Baarin sohville.
Paja Baarin sisustus kertoo Manserockin (miehistä) tarinaa. Aamiaiselta jäivät mieleeni kohokohtina erityisesti suolaiset kasvispullat, espanjalainen munakas, ihanan pehmeä tuore leipä, pienet vohvelit ja vegaaniosasto (herkullista suklaakakkua!). Myös gluteenittoman ruokavalion noudattajat oli huomioitu.
Olikin matkan toisen teatteriesityksen vuoro eli Sofokleen tragedia Antigone Tampereen Työväen Teatterissa Eino Salmelaisen näyttämöllä jo yhdeltä iltapäivällä. Tähän näytökseen olin saanut pressilipun avecilla.
Edellisenä sunnuntaina siskon tyttöni kolmevuotissynttärijuhlissa oli selvinnyt, että myös serkkuni Janica ja hänen kihlattunsa Esa olivat sattumalta tulossa lauantaina Helsingistä Tampereelle katsomaan tuota samaa näytöstä. Kohtasimmekin jo kaikki ennen esitystä teatterin lämpiössä. Mikä loistava yhteensattuma!
Antigone on kuningas Oidipuksen tytär, ja Oidipuksen moni varmaan muistaakin siitä, että hän tietämättään tappoi isänsä ja nai äitinsä. Perheen musertava epäonni jatkuu myös seuraavassa polvessa.
Esitys oli meistä kaikista upea niin visuaaliselta toteutukseltaan, äänimaisemaltaan kuin juoneltaan. Voitte lukea arvioni tosiaan Teatteri & Tanssi + Sirkus -lehden seuraavasta numerosta, joka ilmestyy 20. joulukuuta.
Näytelmän jälkeen hyvästelin Niinan, joka lähti uuteen Muumimuseoon, jossa olen itse jo käynyt. Janica ja Esa jatkoivat vohvelikahvilaan ja Vapriikkiin. Minun tieni vei ensiksi Tampereen taidemuseoon tutustumaan kahteen manganäyttelyyn: Osamu Tezuka — mangan jumala ja Mangamania!.
Kahteen kerrokseen levittäytyvä päänäyttely sisältää japaninkielisiä originaaliteoksia japanilaisen mangan luojaksi kutsutulta Osamu Tezukalta (1928–1989). Kyseessä on hänen ensimmäinen museonäyttelynsä Euroopassa! Tezukaa pidetään myös animen isänä, joten näyttelyssä nähdään katkelmia hänen tunnetuimmista anime-elokuvistaan. Monipuolisessa näyttelyssä käydään läpi myös Tezukan oma elämä niin sarjakuvien ja tekstien kautta kuin dokumenttielokuvana. Uskomatonta, että tuottelias Tezuka ehti myös valmistua lääkäriksi.
Vaikka olen katsonut animea lapsesta lähtien ja olen myös hieman lukenut mangaa, niin en jostain syystä ole oikein tuntenut Tezukan tuotantoa. Tahdoin nähdä näyttelyn silti, koska olen Japani-fani, joka rakastaa sarjakuvia. On pakko sanoa, että Tezukan hahmot eivät kovinkaan paljon sytytä ainakaan aikuista itseäni, mutta ihailin hänen hahmojensa piirrostyyliä, runsautta ja mielikuvituksellisuutta (kuten tyttö, joka pillereitä popsimalla voi muuttua minkä ikäiseksi vain).
Kellarikerroksen Mangamania!-näyttely taas esittelee manga-taiteen perusteita eri lajityypeistä suosituimpiin julkaisuihin ja mangan sosiaali- ja kulttuurihistoriallisia piirteitä kuten cosplay-tapahtumia. Mukavaa, että mukana on vahva Suomi-aspekti, kuten suomalaisten cosplay-harrastajien haastatteluja ja tekemiä pukuja.
Tampereen taidemuseosta kiiruhdin vauhdilla ja supernälkäisenä Tammerkosken luo Puisto-ravintolaan, josta tilasin kahvilakerroksesta pitsapalan (kiva, että lisukesalaatin sai itse koota salaattibaarista!), fudgepalan ja kahvia. Aikaa ei ollut paljon, koska tavoitteenani oli ehtiä vielä kuudelta kiinni menevään Vapriikkiin. Ehdinkin puoli kuudeksi Ostia — portti Roomaan -näyttelyyn, joka avautui marraskuun alussa.
Ehdin pikapikaa käydä näyttelyn läpi, vaikka en ehtinytkään paneutua jokaiseen yksityiskohtaan. Näyttely sisältää runsaasti luettavaa, joten siihen saisi menemään paljonkin aikaa.
Pidin siitä, kuinka elämyksellisesti näyttely oli toteutettu, eli se sisältää tämän muinaisen Rooman satamakaupungin aitoja esineitä ja jopa yhden asukkaan luurangon, havaintomielessä luodun oikeankokoisen veneen sekä seiniin heijastettuja videokuvia, joissa näyttelijät esittävät Ostian asukkaita. Esineet ja tekstit tutustuttavat monipuolisesti niin kauneudenhoitoon, tavernoihin, kotielämään, orjuuteen, kaupantekoon, jumaliin kuin koulunkäyntiin. Museon mentyä kiinni kuudelta näyttelyssä olisi alkanut maksullinen opastettu kierros nimellä ”Syntinen satamakaupunki (K-18)”.
”Kukoistuskaudellaan 100–200-luvuilla Ostia oli noin 50 000 asukkaan vilkas, kansainvälinen merenkulun ja kaupan keskus. Ostian kautta Roomaan saapuivat niin leipävilja ja viini kuin uudet aatteetkin. Ostiassa asui kymmeniä eri kansallisuuksia, ja siellä harjoitettiin pariakymmentä eri uskontoa.”
Lainaus on Vapriikin verkkosivuilta
Esa ja Janicakin olivat vielä Ostia-näyttelyssä, ja jatkoin sitten sieltä heidän kanssaan rentoon Pella’s Cafeen Hämeentien varrella. Olen käynyt kahvilassa myös aiemmin, ja olenkin ihastunut sen söpöön kissalogoon ja vaikuttunut suuresta kakkutiskistä. Jaksoin tosin nyt tilata vain chai latten.
Seiskalta lähtikin juna takaisin Helsinkiin, ja matka meni rattoisasti jutellen kun Janica oli ostanut paikkalipun vierestäni.
Oli kyllä piristävä kotimaan kulttuurireissu!
Bloggauksen kaikki kuvat ovat ottamiani, paitsi esityskuvat ja Aloha Ramenin logo.
Pääsin pressilipuilla maksutta Vapriikkiin, Tampereen Taidemuseoon, Tampereen teatteriin ja Tampereen Työväen Teatteriin. Meillä oli bloggaajamajoitus hotellissa. Kiitos paljon kaikille tahoille!
Tampereen taidemuseossa tapahtuu:
NUORTEN ILTA TAIDEMUSEON MANGA-NÄYTTELYISSÄ
Aika: 20.11.2019 15.00 – 17.00
COSPLAY & MANGA -TAPAHTUMAPÄIVÄ TAIDEMUSEOLLA
Aika: 30.11.2019 10.00 – 18.00
Linkkejä kotisivuille:
Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Moro Sky Bar (myös lounaskeittolista)
Notre Damen kellonsoittaja Tampereen teatterissa
Antigone Tampereen Työväen Teatterissa
Tampereen taidemuseo
Ostia, portti Roomaan -näyttely Vapriikissa
Sateenkaarenmaalari 