Katsomassa laatuelokuvia Tallinnan pimeiden öiden elokuvafestivaalilla, ihailemassa joulumarkkinoita, Sääpäiväkirjat-näyttelyä ja Noblessnerin telakka-aluetta sekä syömässä hyvin

Kuva on elokuvajuhlien avajaisseremoniasta to 14.11.2019. Kuva: Aron Urb
Kuva on elokuvajuhlien avajaisseremoniasta to 14.11.2019. Kuva: Aron Urb / PÖFF

Vierailin tänä vuonna kolmannen kerran PÖFF:issä eli Tallinn Black Nights Film Festivaleilla (viroksi: Pimedate Ööde filmifestival). Sain tapahtumaan järjestäjiltä kutsun saapua paikalle bloggaajana, samoin kuin vanha ystäväni, Pikkuseikkoja-blogin Eira. PÖFF:in avajaisgaala oli viime torstaina, ja me saavuimme paikalle ensimmäisenä näytöspäivänä viime perjantaina. Jos innostuit festivaalista, niin sinulla on vielä aikaa vierailla siellä, koska PÖFF kestää 17 päivää ajanjaksolla 15.11.—1.12.2019.

Vuonna 1997 ensimmäistä kertaa pidetty Pimeiden öiden elokuvafestivaali on Pohjoismaiden suurimpia elokuvafestivaaleja. PÖFF kuuluu maailmanlaajuisesti vain 14 muun elokuvafestivaalin kanssa A-luokan filmifestivaaleihin, kuten esimerkiksi Saksan Berlinale. PÖFF:in ohjelmistoon kuuluu noin 250 pitkää elokuvaa ja yli 300 lyhytelokuvaa ja animaatiota, ja joka vuosi PÖFF:in elokuvia näkee noin 80 000 kävijää. Festivaalin tunnuseläin on susi, jonka kuvaan törmää festivaalin aikana ympäri Tallinnaa.

IMG_20191115_130930
Nordic Forum Hotelin edessä ulvoo PÖFFin susi

Saavuin Tallinnaan yksin perjantaina MegaStarilla puoli yhdeltä iltapäivällä, ja Eira saapui seurakseni lyhyen työpäivänsä jälkeen puoli viideltä. Avecimme Markku ja Paavo saapuivat yhtä matkaa laivalla lauantaina yhdeltä päivällä. Eira ja Markku lähtivät kotiin sunnuntaina klo 22 lähteneellä laivalla. Mä ja Paavo palasimme Helsinkiin eilen maanantaina viideltä lähteneellä laivalla, jolla matkasivat myös Tallinnassa päiväristeilyllä olleet vanhempani ja siskoni Ona. Seuran puolesta kyseessä oli siis varsin monipuolinen reissu! Muutenkin oli oikein hauskaa ja virkistävää.

Voit muuten klikata pienet kuvakollaasini myös isommiksi. 

Tänään on 38-vuotissyntymäpäiväni ja nimipäiväni, joita tavallaan juhlistin jo Tallinnan reissulla. Ehdin neljän päivän aikana kokea monia kulttuurikohteita ja ravintoloita, ja esittelenkin niitä tässä seuraavaksi teemoittain. Kuten lukijani varmasti tietävätkin, käyn Tallinnassa varsin usein, ja tänä vuonna olen vieraillut Tallinnassa kulttuurimatkoilla myös elokuussa ja lokakuun alussa.

Tallinnan reissuporukkamme eli Eira, Markku, Paavo ja minä
Tallinnan reissuporukkamme eli Eira, Markku, Paavo ja minä

PÖFF:issä näkemäni elokuvat

Katsoin kaksi elokuvaa joka ilta perjantaista sunnuntaihin, ja tässä niiden lyhyet esittelyt. Menimme osaan elokuvista porukalla yhdessä ja välillä taas hajaannuimme katsomaan eri elokuvia. Tähdet olen antanut arvoasteikolla yhdestä viiteen.

Papicha ⭐⭐⭐

Ranska, Algeria, Belgia, Qatar 2019

Myös syyskuussa Helsingissä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin ohjelmistossa ollut Papicha valaisee sitä, kuinka sisällissota muuttaa Algeriassa kaiken ja islamistinen hallinto vaatii naisia pukeutumaan hijabiin ja rajoittaa muutenkin elämisen vapautta. Pääosassa on muotisuunnittelijan urasta haaveileva määrätietoinen 18-vuotias Nedjma (Lyna Koudri) ja hänen yliopistokaverinsa. Vuoden 1997 Algeriaan sijoittuva elokuva perustuu ohjaaja-käsikirjoittaja Mounia Meddourin omiin kokemuksiin.

Rotermannin korttelissa koristeltiin joulukuusta perjantaina.
Rotermannin korttelissa koristeltiin joulukuusta perjantaina.

Fabiennen muistelmat (The Truth / La vérité) ⭐⭐⭐

Ranska 2019

Draamassa ovat pääosassa ranskalaisen elokuvan suuret legendat Catherine Deneuve ja Juliette Binoche. Kuitenkaan edes japanilainen ohjaaja Kore-Eda Hirokazu (Shoplifters – Perhesalaisuuksia) ei onnistu tekemään muuta kuin tavallista tavallisemman, puheliaan ranskalaisen perhe- ja taiteilijadraaman. Ihan värikäs lisä ovat elokuvaan upotetut scifielokuvan kuvaukset. Elokuva on konfliktien käsittelyistä huolimatta hyväntuulinen, ja mukana on myös yhdysvaltalainen näyttelijä Ethan Hawke.

Disco ⭐⭐⭐

Norja 2019

Draamassa on pääosassa norjalainen teinityttö Mirjam, joka kilpailee discotanssissa ja kuuluu päällisin puolin täydellisine uusperheineen Freedom-nimiseen uskonnolliseen herätysliikkeeseen. Elokuva keskittyy ennen kaikkea uskonnollisen liikkeen kuvaukseen, ja tanssiminen, kasvukivut ja synkät perhesalaisuudet ovat hieman hataraksi jääviä sivujuonteita. On hieman vaikea sanoa, mitä elokuva haluaa kertoa, erityisesti kun juoni loppuu kuin seinään. Disco tosin kannattaa katsoa jo siksi, että pääosassa on Skamissa Nooraa esittänyt herttainen Josefine Pettersen, 23.

Yksi elokuvateattereista, Coca-Cola Plaza, sijaitsi aivan hotellimme takana.
Yksi elokuvateattereista, Coca-Cola Plaza, sijaitsi aivan hotellimme takana.

White Lie ⭐⭐⭐⭐

Kanada 2019

Draama kuvaa psykologisesti erittäin tarkkanäköisesti valehtelemista ja miten patologinen valehtelija saattaa täysin yllättäen kertoa kaiken muuttavan totuuden, mutta jatkaa kuin ei olisi sanonut mitään erikoista. Kiehtova ja piinaava elokuva! Valkoinen vale on nimenä aika vähättelevä, koska pääosassa oleva nuori nainen tietoisesti valehtelee kaikille, että sairastaa syöpää, jotta saa sosiaalisessa mediassa kerättyä tukirahoja. Katie (Kacey Rohl) on tanssija, vaikka tanssia näytetäänkin valitettavan vähän. On mukavaa, että Katiella on myös tyttöystävä (Amber Anderson), vaikkei elokuva edes kerro pääjuonenaan queer-elämästä. Valitettavasti elokuva loppuu hieman kesken.

Nuoren naisen muotokuva ⭐⭐⭐⭐⭐
(Portrait de la jeune fille en feu / Portrait of a Lady on Fire)

Ranska 2019

Olin harmissani, kun Nuoren naisen muotokuvan näytös Rakkaudessa & Anarkiassa oli nopeasti loppuunmyyty, mutta nyt pääsin näkemään hartaasti odottamani elokuvan loppuunmyydyssä salissa PÖFF:issä. Ranskalainen draama on intiimi, koskettava ja kaunis tarina kahden naisen ihastumisesta toisiinsa 1700-luvun lopulla eristäytyneellä saarella. Céline Sciammanin ohjaus kertoo nuoresta taiteilijasta Mariannesta, joka saa tehtäväkseen maalata muotokuvan samanikäisestä Héloïsesta tämän naimakauppoja varten. Cannesin elokuvajuhlien suosikkia on syystä verrattu (lempielokuvaani) Pianoon (1993).

Jojo Rabbit ⭐⭐⭐⭐⭐

Tšekki, Uusi-Seelanti 2019

Tässä on takuuvarma naurupommi ja varmasti ensi vuoden yksi puhutuimmista elokuvista! Uusiseelantilainen näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Taika Waititi muistetaan hiteistään, vampyyrikomediasta What We Do in the Shadows (2014) ja myös omalaatuisesta pikkupojasta kertovasta Hunt for the Wilderpeople (2016). Waititi on nyt päässyt tekemään suuren budjetin elokuvan sellaisten yhdysvaltalaisten tähtien kanssa kuin Scarlett Johansson, Rebel Wilson ja Sam Rockwell.

Toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan sijoittuva satiirinen draama-komedia Jojo Rabbit kertoo Hitlerin lapsiarmeijaan kuuluvasta pikkupojasta Jojo (Roman Griffin Davis), joka saa selville, että hänen äitinsä (Johansson) piilottelee heidän kotonaan juutalaistyttöä (Thomasin McKenzie). Jojo joutuu pikkuhiljaa kyseenalaistamaan sokean nationalisminsa. Waititi esittää itse Jojon mielikuvitusystävää, lapsellista Adolf Hitleriä.

Elokuvan alussa mietin, onko komedia jopa liian rienaava, kun kyseessä on kuitenkin todellinen kansanmurha. Kuitenkin elokuva on tehty niin kieli poskessa ja natsismia kritisoivasti, että se vie täysin mukanaan eikä (toivottavasti) loukkaa tunteita. Ja kun sotaelokuvasta on kyse, niin Jojo Rabbitissa on myös surullisia kohtauksia.

Suomeen teatterilevitykseen näistä ovat tulossa: 

Nuoren naisen muotokuva 27.12.2019
Fabiennen muistelmat 3.1.2020
Jojo Rabbit 10.1.2020
Lisäksi: Rakkautta & Anarkiaa @ Bio Rex: JoJo Rabbit
Korjaamo Kino Bio Rex, ke 4.12. klo 18.30

 

PÖFF järjestetään Tallinnassa 15.11.—1.12.2019.

PÖFFin kotisivut (englanniksi)

Majoitus: Nordic Hotel Forum

Saimme PÖFFin kautta bloggaajamajoitukset Tallinnan keskustassa neljän tähden Nordic Hotel Forumista, missä majoituin myös kaksi vuotta sitten PÖFFin toimesta. Nordic Hotel Forum on elokuvajuhlien päämaja, jonka aulasta löytyy PÖFFin infopiste ja jonka tyylikäs aulabaari on PÖFFin kohtaamispaikka.

Hotellin sijainti on ihanteellisen keskeinen, sekä saimme nauttia hotellin runsaasta aamupalasta. Kävin myös kaksi kertaa yksin maksutta hotellin kattokerroksen pienessä kylpylässä, sillä olin porukastamme ainoa, joka muisti ottaa mukaan uima-asun.

Span suurista ikkunoista aukeaa upeat maisemat vanhaankaupunkiin päin. Kylpylässä on höyrysauna ja tavalliset saunat, yksi isohko uima-allas hierovine suihkuineen ja yksi poreallas. Kylpylä on auki klo 7-22.

Saimme myös hotellihuoneet ylimmästä 8. kerroksesta, hienoilla näköaloilla. Kerroksessa tosin tuoksui kylpyläosaston takia käytävillä vahvasti kloori. Vastaava kahden hengen huone aamiaisten kanssa Nordic Hotel Forumista maksaa noin 160 euroa yöltä.

Nordic Hotel Forumin kotisivut

IMG_20191118_105113
Kuva hotellin kylpylän ikkunasta

 

Muu kulttuuri

Elokuvien lisäksi ehdimme tehdä myös kaikkea muuta kiinnostavaa, erityisesti kun PÖFFissä näytetään päivisin ja  iltapäivisin vain lasten- ja nuortenelokuvia ja muutamia dokumentteja.

Tallinnan joulumarkkinat

Joulumarkkinat avattiin samana päivänä kun saavuin Tallinnaan! Käyn yleensä joka vuosi pyörähtämässä tunnelmallisilla ja satumaisilla joulumarkkinoilla, jotka sijaitsevat vanhan kaupungin ytimessä Raatihuoneentorilla. En tosin tällä kertaa ostanut sieltä edes glögiä, mutta joulumarkkinat ovat elämys jo katsomiskokemuksena.

Tallinnan joulumarkkinat
15.11.2019-7.1.2020, klo 10-19

IMG_20191115_160306

Noblessnerin alue

Kävimme sunnuntaina porukalla tutustumassa nyt hehkutettuun uuteen trendikaupunginosaan eli Pohjois-Tallinnassa sijaitsevaan Noblessnerin vanhaan sukellusvenetelakkaan. Kaksi pietarilaista liikemiestä – Emanuel Nobel (Alfred Nobelin veljenpoika) ja Arthur Lessner perustivat vuonna 1912 silloisen Tsaarin Venäjän merkittävimmän sukellusvenetehtaan. Tehdas sai kahden sukunimen mukaan nimekseen Noblessner.

IMG_20191117_124933

Noblessneriin on keskustasta noin puolen tunnin kävelymatka, mutta me menimme osan matkasta raitiovaunulla, ja maanantaina menin yksin bussilla. Sain PÖFFin kautta ilmaisen matkalippusovelluksen.

Nopeasti kehittyvälle alueelle on avattu vanhoihin tehdashalleihin persoonallisia koteja, ravintoloita, museoita ja puoteja. Ihan lähellä sijaitsee Lentosataman merimuseo. Noblessnerin on aika pieni, mutta sinne varmaan vielä avataan kaikkea uutta lähitulevaisuudessa. Kaikki kohteet sijaitsevat Noblessnerissa lähellä toisiaan.

Taidekeskus Kai 

Entisen salaisen sukellusvenetehtaan 100-vuotiaassa teollisuusrakennuksessa sijaitsee syyskuussa avattu Taidekeskus Kai. Tällä hetkellä taidekeskuksessa on aika pienimuotoinen mutta ihan mielenkiintoinen ryhmänäyttely nimeltä Let the field of your attention…. soften and spread out. Taidekeskuksen alakerrassa on ravintolakeskittymä, josta löytyy modernia virolaista keittiötä tarjoileva Lore Bistroo, japanilainen ravintola Kampai, cocktailbaari Kaif ja konditoria Suhkruingel.

Kai Art Center

Põhjala Brewery & Tap Room

Vietimme lepohetken makean näköisessä Põhjala Brewery & Tap Roomissa. Sieltä saa oluen lisäksi muun muassa leivonnaisia ja koko päivän aamiaista. Paikalla oli myös paljon lapsia, vaikka kyseessä on panimoravintola. Alakerrassa myydään kotiin vietäväksi Põhjalan oluita hienoilla etiketeillä sekä erilaisia Põhjalan ”fanituotteita”, kuten lippalakkeja, huppareita ja postikortteja. Yläkerran ravintolan sisäikkunoista voi kurkistella panimotehtaaseen.

Põhjala Brewery & Tap Room

IMG_20191117_132227

Patarei Burger

Tallinnan entiseltä vankilalta nimensä saanut hampurilaisravintola on nimennyt kaikki hampurilaisensa kuuluisien vankiloiden mukaan. Nautin kalahampurilaisen ja puoliksi tryffeliranskalaiset. Ravintolasta saisi myös mustia hampurilaisia. Annokset ovat ihan okei, mutta eivät mitenkään erityisen kummoisia. Elämyksenä vankilateemainen ravintola on toki mielenkiintoinen.

Patarei Burger

Proto keksintötehdas 

Kävin maanantaina yksin leikkimässä Proto keksintötehtaassa, joka avautui lokakuussa entisen valimon tiloihin Noblessnerissa. Paavo oli samaan aikaan lukemassa Reval-kahvilassa keskustassa. Melkein kaikki museot ovat Tallinnassa kiinni maanantaisin, mutta Proto on onneksi auki joka päivä. Paikka on hieman steampunk-henkinen, ja siellä voi tutustua sadan vuoden takaisiin keksintöihin.

Enemmän kuin museo Proto on silti virtuaalitodellisuuskeskus, jossa voi pelata erilaisia VR-pelejä ja kokea VR-animaatioita kuin huvipuistossa konsanaan. Minäkin kävin niin lentämässä kuumailmapallolla, lentävällä polkupyörällä ja Ikaroksen siivillä, kuin ajamassa kilpa-autolla, sukeltamassa sukellusveneellä ja juna-ajelulla tulivuoren sisällä. Suurin osa VR-laitteista on tehty muistuttamaan 1900-luvun alun keksintöjä.

Suosittelen likinäköisiä laittamaan piilolinssit, koska ainakin itse koin silmälasien änkemisen VR-lasien alle hieman hankalana. Kaikki ohjeet ovat museossa myös suomenkielellä.

Kuulemma viikonloppuisin jonotus VR-kohteisiin voi kestää jopa puoli tuntia, joten suosittelen tulemaan paikalle arkisin, jolloin jonoja ei ole, vaikka juoksevia lapsia riittää silti pökerryksiin asti. Kannattaa ehdottomasti käydä myös museon kahvilassa, jossa on näyttävä sisustus, runsaat tarjoilut ja esimerkiksi arkisin laadukkaan oloista lämmintä lounasta saa noin viidellä eurolla.

Proto keksintötehdas

IMG_20191118_122501
Proton hieno kahvila tuo mieleen sadan vuoden takaiset tutkimusmatkat eksoottisiin paikkoihin.

Shishi

Shishi-sisustuspuoti oli sunnuntaina kiinni, mutta kävin siellä yksin maanantaina. Paikka on jo nähtävyys itsessään, vaikkei ostaisi sieltä mitään. Näin joulun alla Shishi on täpötäynnä toistaan ihanampia ja mielikuvituksellisempia joulukoristeita. Siellä myydään myös tekokukkia ja maljakoita. Paikka on tosin kallis, mutta edullisimmat joulukoristeet irtoavat muutamalla eurolla.

Shishi — Home of Beauty

IMG_20191118_144655

Sääpäiväkirjat-näyttely Viron taideteollisessa ja designmuseossa

Kävin nyt vasta ensimmäistä kertaa vanhassakaupungissa keskiaikaisessa aittarakennuksessa sijaitsevassa museossa, joka esittelee virolaisten koru-, tekstiili-, metalli- ja lasitaiteilijoiden, keraamikkojen ja suunnittelijoiden töitä 1900-luvun alusta nykypäivään. Kävin katsomassa toisen kerroksen perusnäyttelyn, mutta ennen kaikkea tulin museoon alakerran Sääpäiväkirjat-näyttelyn (Ilmapäevikud) takia.

Näyttely esittelee 10 taiteilijan töitä, jotka liittyvät Pohjois-Euroopan kylmiin sääolosuhteisiin, maisemiin ja kulttuuriin. Näyttely koostuu ennenkaikkea suurista taidevalokuvista ja -vaatteista. Valokuvat ovat lumoavan kauniita ja synkän satumaisia. Ihastuttava näyttely!

“The Weather Diaries”. Contemporary fashion from Iceland, Greenland and the Faroe Islands.
Näyttely on esillä 28.9.2019‒5.1.2020.

Eesti Tarbekunsti- ja Disainimuuseum

Muut ravintolat

Vegan Inspiraatsion

Mun on jo pidempään pitänyt käydä tässä kehutussa vegaanikahvilassa, ja kävin siellä nyt viime perjantaina itsekseni. Värikäs ja sympaattinen paikka sijaitsee vanhassakaupungissa kätevästi ihan designmuseon lähellä. Ostin 5,50 eurolla lounaaksi päivän intialaisen tofuannoksen.

Kotisivut

Von Krahli Aed

Olin varannut meille täältä lauantaiksi pöydän lounaalle. Ja onneksi varasin, koska ravintola oli ihan täynnä kun saavuimme sinne puoli kolmelta.

Päädyin ravintolaan, koska TripAdvisorissa se oli rankattu Tallinnan kolmanneksi parhaaksi ravintolaksi, mutta annosten hinnat ovat kuitenkin kohtuulliset ja ravintola sijaitsee tunnelmallisessa keskiaikaisessa kivitalossa Rataskaevu-kadulla, kuten myös kuuluisat ravintolat Rataskaevu 16 ja Vegan Restoran V. Kolmikerroksinen Von Krahli Aed on miljööltään ihanan historiallinen ja viihtyisästi sisustettu. Annokset ovat hienon näköisiä ja toki myös hyvänmakuisia, vaikka hieman pieniä.

Kotisivut

Han’s Restoran

Tämä Eiran netistä bongaama ravintola on oikea löytö! Hieman syrjässä sijaitsevaan ravintolaan ei eksy sattumalta, mutta sinne on silti lyhyehkö kävelymatka keskustasta. Han’s tarjoilee autenttista kiinalaista, hyvin maustettua ruokaa. Älyttömän herkullista!

Annokset ovat yksinään aika yksitoikkoisia, joten niitä kuuluu tilata useampi joukolla jaettavaksi. Tänne kannattaakin tulla porukalla.

Tallinnassa ei koskaan ole ollut samanlaista kiinalaisten ravintoloiden buumia kuin Suomessa 1990-luvulla, joten Han’s Restoranin työntekijän mukaan virolaiset eivät ole oikein vielä löytäneet kiinalaisia ravintoloita, ja me olimme illalla paikan ainoat asiakkaat.

Ravintolan Facebook-sivut

IMG_20191116_200745
Han’s Restoranissa

Kävimme myös pikaisesti syömässä Coca-Cola Plaza -elokuvateatterin vieressä ihan kivassa ja edullisessa Basilik Pitsa ja Pastassa, perinteisesti Raatihuoneen torilla kellaritilassa olevassa tunnelmallisessa Kehrwieder-kahvilassa, juomassa yöllä Rotermannin alueella elokuvateatterin ja hotellin lähellä kellaritilassa Brewdog Tallinnassa, Telliskivessä jäätelöillä La Muu -jäätelöbaarissa (myös vegaanisia jäätelöitä!) ja Fotografiskan kahvilassa. Eira ja Markku jatkoivat vielä Fotografiskan näyttelyihin, jotka mä ja Paavo näimme lokakuussa.

IMG_20191116_182931
Kehrwieder-kahvila Raatihuoneen torilla

Risteilyalukset

Tallink Silja Linen Megastar

Matkasin menomatkalla ensimmäistä kertaa uudessa ja suuressa Megastar-laivassa. Olin vaikuttunut, koska Megastarilla on niin paljon paremmat tarjoilut ja kauniimpi sisustus kuin muiden laivojen kahviloissa. Siellä on myös iso matkustusosasto niille, jotka haluavat vain istua penkeillä. Tax Free -myymälä on kaksikerroksinen. Kesällä voi nauttia laivan suuresta kansiterassista. Megastar saapuu Tallinnassa uudistuneeseen D-terminaaliin, joka sijaitsee lähempänä keskustaa kuin A-terminaali. Ostin kahdeksalla eurolla päiväristeilyn, mutta en vain enää palannut laivaan saavuttuani Tallinnaan.

Megastar

Viking XPRS

Vuoden tauon jälkeen matkasin taas Vikingin XPRS:llä, jonne sain alennuslipulla kahdeksalla eurolla reittimatkan. Sattumalta myös vanhempani ja Ona-siskoni olivat eilen päiväristeilyllä Tallinnassa, ja he tarjosivat myös mulle ja Paavolle laivan joulubuffetin. Oli kyllä todella hyvät ja runsaat ruokavalikoimat! Positiivinen yllätys oli se, että myös vegaanit oli huomioitu hyvin, vaikka en itse vegaani olekaan. Kiva idea oli se, että monet annokset oli valmiiksi laitettu pieniin lasikippoihin tai muuten vain leikattu pikkuisiksi, niin ettei tullut ahnehdittua liikaa ja tuli kokeiltua useampaa eri laatua.

Joulupöytämenu The Buffet on tarjolla 15.11.–26.12.2019

Buffet maksaa 29 euroa per henkilö laivalta ostettuna (sisältää kaikki juomat, kuten viinihanat)

Viking XPRS

Bloggauksen valokuvat ovat ottamiani. 

Sain bloggaajamajoituksen Nordic Hotel Forumista ja pressipassin PÖFF:in elokuviin. 

Pääsin pressikortilla maksutta Taidekeskus Kaihin, Proto keksintötehtaaseen ja Viron taideteolliseen ja designmuseoon. 

IMG_20191116_211831

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s