Kansallisoopperan Peppi Pitkätossu piristää myös aikuista katsojaa vinkeillä yksityiskohdillaan ja loistavilla tansseillaan baletista breakdanceen

Kuvassa: Abigail Sheppard, Linas Kavaliauskas, Maksim Tšukarjov. Kuva: Roosa Oksaharju
Kuvassa: Peppinä Abigail Sheppard ja hevosena Linas Kavaliauskas ja Maksim Tšukarjov. Kuva: Roosa Oksaharju

Rohkea ja kapinallinen Peppi Pitkätossu on kaikkien feministien sankari, joten ilahduin kun kuulin, että tästä Astrid Lingrenin luomasta ikonisesta satuhahmosta on tehty baletti. Kuvittelin silti aluksi, että Kansallisoopperan Peppi Pitkätossu -baletti soveltuu vain lapsille.

Luettuani kuitenkin Helsingin Sanomista tanssikriitikko Jussi Tossavaisen hehkuttavan arvion, jonka mukaan Peppi Pitkätossu -baletti on täydellinen joulunajan teos, joka ”tuo satua, säihkettä ja voimaa arkeen”, päätin myös pyytää pressilipun esitykseen. Kävin katsomassa esityksen eilen yksin, koska bloggaajaseuralaiseni Eija olikin nukkunut huonosti, mutta Kansallisoopperassa on onneksi mukava käydä yksinkin.

Tukholman kuninkaallisen baletin entisen solistitanssijan ja sen jälkeen tuotteliaan koreografin Pär Isbergin (s. 1955) ja ruotsalaisen katutanssituntija Karl Dyallin (s. 1967) koreografia sai kantaesityksen Tukholman kuninkaallisessa baletissa vuonna 2005. Ikuisena kapinallisena Peppi ei taivu klassisen baletin sääntöihin, vaan hän tanssii nahkaisilla ja joustavilla kengillään brasilialaista capoeiraa, newyorkilaista breakdancea ja muita katutanssityylejä. Muut hänen ympärillään tanssivat klassista balettia, mihin Peppi vastaa heikunkeikun liikkeillään. Hän tanssii (kirkkaan vihreillä) kovakärkisillä balettia vain hienojen rouvien kahvikutsuilla, joissa hän aiheuttaa kaaoksen. 

Peppi hienojen rouvien kahvikutsuilla. Kuva: Mirka Kleemola
Peppi hienojen rouvien kahvikutsuilla. Kuva: Mirka Kleemola

Eilen näkemässäni näytöksessä Pepin roolin tanssi suomalaissukuinen kanadalainen Abigail Sheppard. Hänen kanssaan pääroolissa vuorottelevat Linda Haakana ja Salla Eerola. Sheppard nähtiin näköjään pääroolissa myös ensi-illassa, ja hän on kuin syntynyt rooliin: mitä hurmaavin, iloisin ja räiskyvin Peppi! Maailman vahvimman tytön rooli on kuulemma vaatinut siroilta balleriinoilta myös tavallista enemmän kuntosalilla käyntiä.

Erityisen hurmaava on pieni Herra Tossavainen, Pepin lemmikkiapina, jonka roolissa hyppelehti eilen Nooa Muittari. Toisessa näytöksessä Herra Tossavainen tapaa Kurrekurredut-saarella muita apinoita, ja voin vain kuvitella, kuinka kuuma niissä karvapuvuissa on tanssia! Katsomoon ei silti välity työn tukaluus, vaan ainoastaan tanssin taito.

Samoin haastavan mutta hauskan roolisuorituksen tekevät Maksim Tšukarjov ja Linas Kavaliauskas Pepin hevosena, Pikku-Ukkona. Erityisen mainio on myös kahvikutsujen huonoryhtinen ja ankea kotiapulainen (Sofia Gustafsson). Esitys on täynnä veikeitä hahmoja ja oikea runsaudensarvi huvittavia yksityiskohtia.

Huvikummussa lettuja paistamassa Atte Kilpinen, Linda Haakana, Kento Jacobs ja Valeria Quintana. Kuva: Mirka Kleemola
Huvikummussa lettuja paistamassa Nikolas Koskivirta, Salla Eerola, Nooa Muittari, Iga Krata ja Giuseppe Martino. Kuva: Roosa Oksaharju.

Juonta on yleisesti ottaen helppo seurata, ainakin jos tuntee Peppi-kirjat, mutta ilman käsiohjelmaa en olisi enää muistanut, kuka on Pepin asuttamassa Huvikumpu-huvilassa yöllä vieraileva enkeli (Pepin kuollut äiti) ja mikä rooli on kahdella surullisella matruusilla (he ovat Pepin lohdutukseksi kertoman tarinan hahmot, kun muut surevat Pepin lähtöä Etelämerelle tapaamaan isäänsä).

Tarina on hullutteleva ja hilpeä, mutta sen pohjavire on surullinen, sillä Peppihän on yksin elävä lapsi, jonka äiti on kuollut ja isä asuu kaukana toisella mantereella. Hän kuitenkin selviää kaikesta reippautensa ja positiivisuutensa avulla. Peppi löytää helposti uusia ystäviä, vaikka moni pikkukaupungin konservatiivinen asukas myös järkyttyy Pepin tyylistä. Pepin kaltainen itsenäinen nuori nainen on täysin ennenkuulumaton ilmestys 1950-luvun maailmassa.

Ruotsalainen Astrid Lingren (1907–2002) taisteli kirjojensa avulla lasten, naisten ja eläinten oikeuksien puolesta. Yksin Huvikummussa asuva Peppi näyttää monille lapsille mallia siitä, kuinka elämästä voi löytää paljon iloisia asioita, vaikka olisi orpo tai muuten osaton. Peppi ei myöskään taivu itselleen tukehduttaviin rooleihin, ja hän nousee tarinan sankariksi, vaikka on vasta pieni tyttö. Omana aikanaan Peppi oli myös tytöille ja naisille esikuva itsenäisesti toimeentulevasta naisesta.

Atte Kilpinen (Tommi), Linda Haakana (Peppi), Valeria Quintana (Annika) ja Kento Jacobs (Herra Tossavainen). Kuva: Mirka Kleemola
Atte Kilpinen (Tommi), Linda Haakana (Peppi), Valeria Quintana (Annika) ja Kento Jacobs (Herra Tossavainen). Kuva: Mirka Kleemola

Toisessa näytöksessä Peppi matkustaa isänsä Hopsu-laivalla Kurrekurredut-saarelle Etelämerelle yhdessä ystäviensä Annikan ja Tommin kanssa. Kun lapset päättävät sukeltaa ja etsiä helmiä, on mukaan otettu Disney-tyyliä, ja glitterisen loistelias vedenalainen uintikohtaus tanssivine rapuineen ja jättimäisine haikaloineen tuo mieleen Pieni merenneito -musikaalin Helsingin Kaupunginteatterissa tänä syksynä.

Oikeastaan ainoa, mistä hämmennyin ja nikottelin esityksen aikana, olivat kurrekurredutilaiset ja heidän kuninkaansa, Pepin isä kapteeni Efraim (roolin kyllä hienosti tekevä Johan Pakkanen). Kohtauksessa on paljon kaikuja kolonialismista ja rasistisesta blackface-kasvomeikistä, kun oopperan tanssijat ovat pukeutuneet kaislamekkoihin ja ihosta ruskean värisen tekeviin asuihin ja kantavat valtaistuimella valkoihoista kapteenia, jota kaikki alkuasukkaat kumartavat…

Tätä kaikkea voi toki perustella sillä, että esitys sisältää klassiseen balettiin kuuluvia mielikuvituksellisia karakteritansseja kuten egyptiläisen tanssin, orientalismia ja intialaista eksotiikkaa. Alkuperäisasukkaat ovat fiktiivisiä hahmoja, jotka eivät edusta mitään todellista kansaa. Silti kohtaukset olivat hieman epämukavaa ja kiusallista katsottavaa.

Kuva: Mirka Kleemola
Hienojen rouvien kahvikutsuilla. Kuva: Mirka Kleemola

Tämähän oli toki jo moderni lähestymistapa, koska alkuperäisessä vuoden 1945 Peppi-kirjassa Pepin isä on ”neekerikuningas”, mutta vuodesta 2015 lähtien kirjojen uusien painosten isä on ollut Etelämeren kuningas ja ”neekerit” ovat vaihtuneet fiktiivisiksi kurrekurredutilaisiksi.

Peppi Pitkätossu -esitysten tekijöillä on jatkuvasti vastassaan se ongelma, että teos on tehty aikana, jonka arvomaailma on erilainen kuin omamme. Pär Isberginkin koreografiassa tapahtumien aikakausi on jätetty 1950-luvuksi, ja tuon aikakauden miljööseen eksoottiset etelänsaaret sopivatkin paremmin kuin nykyajan. Alkuperäisasukkaat myös sentään esitetään positiivisessa valossa ja muuten tasavertaisina hahmoina valkoisten hahmojen kanssa.

Kuva: Mirka Kleemola
Kuva: Mirka Kleemola

Peppimäiseen tyyliin sopii myös satumainen lavastus, jossa nimetön ruotsalainen pikkukaupunki on hieman vinksallaan ja karkinvärinen. Mikä täydellinen vastakohta Helsingin harmaan ja sateisen joulukuun kanssa!

Esitys tarjoaa muutenkin ihanan nostalgisia epookkiasuja: hienojen rouvien leningit, polvihousuiset koulupojat, kellohelmaiset tytöt, ja kaikista muista erottuva Peppi anarkistisessa asussaan. Harvoin saa myös nähdä näin monipuolisesti erilaisia tanssityylejä, ja tanssijat tekevät loistavaa työtä.

Kapellimestari Nick Davies on sopivan rento olemaan myös itse esillä kun Peppi nappaa häneltä tahtipuikon. Musiikin ovat säveltäneet Stefan Nilsson ja Greg Riedel. Baletissa kuullaan katkelmia useista Peppi-sarjan tutuista melodioista, sillä Riedel on tullut tunnetuksi Peppi-musiikista jo aiemmin vuoden 1968 tv-sarjassa ja Peppi-elokuvissa.

Peppi Pitkätossun ja muiden lastennäytösten aikana Kansallisoopperan lämpiössä on muuten auki myös (kallis) Makula-karkkiosasto. Oopperan myymälästä löytyy myös Peppi-kirjoja.

Runsaasta käsiohjemasta selviää monta kiinnostavaa asiaa, kuten mistä kaikista Astrid Lingrenin omista kokemuksista ja huomioista syntyi Peppi Pitkätossu. Esimerkiksi Pepin hahmon esikuvia ovat Lingrenin tyttären Karinin villi luokkakaveri Sonja pisamineen ja punaisine hiuksineen, Anna-tyttökirjojen päähenkilö ja vielä mykkäfilmitähti Mary Pickford, joka yhdessä elokuvassaan esitti kirjavavaatteista tyttöä, joka asui yksin hevosensa kanssa ja toisessa elokuvassaan pesi lattioita harjat jaloissaan.

 

Näin esityksen pressilipulla tiistaina 17.12.2019. 

Kantaesitys Tukholman kuninkaallisessa baletissa oli 12.5.2005.
Esityksen ensi-ilta Suomen Kansallisoopperassa oli 29.11.2019.
Kansallisoopperassa 15 esitystä, viimeinen 21.12.2019.

Ikäraja viisi vuotta.
Kesto väliaikoineen 2 t 15 min, yksi väliaika 

Lue Peppi Pitkätossusta lisää Kansallisoopperan verkkosivuilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s