Luen dekkareita hyvin harvoin, mutta Heidi Airaksisen (s. 1980) esikoisteos Vierge Moderne herätti kiinnostukseni aiheensa vuoksi. Teos vie nimittäin 1930-luvun Helsingin queer-piireihin. Aihe on sekä kutkuttava että sellainen, mitä en muista suomalaisessa kaunokirjallisuudessa vielä kenenkään käsitelleen.
Kirjan nimi tulee Edith Södergranin yhdestä tunnetuimmasta runoista, Vierge Moderne, ”moderni neitsyt”, joka löytyy Södergranin esikoiskokoelmasta Dikter (Runoja, 1916). Romaanin alussa on lainaus tästä runosta, jossa runon minä sanoo, ettei hän ole nainen, vaan muun muassa neutri, lapsi, hovipoika ja rohkea päätös. Runo johdattaakin hyvin romaanin teemoihin, joita ovat queer-identiteetti, uskallus ja 1900-luvun alun Suomi.
Lähes 400 sivuinen romaani sisältää monia henkilöhahmoja ja käänteitä. Suurin osa luvuista on kirjoitettu minä-muodossa kirjan päähenkilön, nuoren diakonissan eli sisar Kerstinin äänellä. Muiden hahmojen luvut on kirjoitettu hän-muodossa.
Sisar Kerstin työskentelee Kumpulan kartanossa, jossa diakonissat hoitavat ”huonoille teille” joutuneita naisia. Kerstinin työvuorolla yöllä kartanon pihalta löytyy murhattuna yksi hänen potilaansa, uhmakas prostituoitu Ursula. Sisar Kerstin alkaa selvittää murhaa, jonka diakonissalaitos haluaisi yllättäen painaa villaisella.
Kerstin alkaa kulkea kahden hyvin erilaisen maailman välillä: siveellisen diakonissalaitoksen ja köyhien auttamisen ja toisaalta prostituoitujen ja julkiselta katseelta piilossa elävän queer-väen juhlien ja tiiviin yhteisön välillä. Hän joutuu käymään kamppailun sen välillä, mikä on hänen oma identiteettinsä ja mihin maailmaan hän haluaa kuulua. Kovia kokenut Kerstin on joutunut liittymään hurskaisiin sisariin pakon edessä, koska avioliitto ei ole ollut hänelle vaihtoehto, ja tuohon aikaan naisilla ei ollut paljonkaan valinnanvaraa eikä vapauksia.
Pidin siitä, että kirjassa ei peitellä sateenkaariväen ongelmia heitä hylkivässä yhteiskunnassa, mutta toisaalta HLBTIQ-väen elämää ei kuvata vain yksinäiseksi ja vaikeaksi, vaan heidän elämäänsä kuuluvat myös toveruus, rakkaus, intohimo ja ilo. Arvostan myös sitä, että tarinassa on useita erilaisia ja paljon tilaa saavia naishahmoja.
Tarinan pahiksia ovat vallassa olevat heteromiehet, jotka käyttävät hyväkseen huonoon asemaan joutuneita naisia. Pahiksia ovat myös erilaisia naisia tuomitsevat, etuoikeutetut ja epäempaattiset naiset. Kirjan ainoat hyväsydämiset mieshahmot ovat queer-miehiä, joista yksi jopa työskentelee poliisina.
Vierge Moderne antaa paljon historian ystävälle, koska Airaksinen on tehnyt taustatyönsä hyvin. Lukiessa pääsee seurailemaan ennen kaikkea tuttuja Helsingin Kallion ja Hakaniemen katuja sellaisina kuin ne olivat lähes sata vuotta sitten. Myös vanhahtavaa kieltä on viihdyttävää lukea.
Ja mikä tärkeää, kun kyseessä on salapoliisigenre, niin en osannut ollenkaan arvata loppuratkaisua! Koko kirjan loppupuoli tarjosi yllätyksiä. Murhamysteerin ratkaisu oli dramaattinen ja uskottava, eli mahdollisimman herkullinen.
Sain kirjasta arvostelukappaleen kustantamolta.
Vierge Moderne Arktisen Banaanin verkkosivuilla
Sivumäärä: 391
Julkaisuvuosi: 2021
Sateenkaarenmaalari 