Oli pakko tehdä viikonloppuretki Helsingistä Turkuun, kun luin, että sinne on tulossa Pikku naisia -esitys Turun Kaupunginteatteriin. Mukanani oli samanikäinen serkkuni Janica. Kävimme samalla reissulla uudessa Kakola Spassa, Turun Taidemuseossa, Wäinö Aaltosen museossa ja Ars Novassa sekä syömässä Sergio’sissa ja Sushi Pandassa. Oikein virkistävä kulttuurimatka!
Kuten moni muukin länsimaalainen nainen, lapsuudessani olen monta kertaa kuullut iltasatuna vanhempieni lukemana amerikkalaisen Louisa ”Lou” May Alcottin (1832–1888) hurmaavan romaanin Pikku naisia (Little Women, 1868). Kirja perustuu hänen omiin nuoruusmuistoihinsa. Pikku naisia oli aikanaan uraauurtava teos, joka vakiinnutti tyttökirjagenren. Teos oli myös yhteiskunnallisempi ja realistisempi kuin aikakauden tyttökirjat yleensä.
Olen luonnollisesti nähnyt kirjan pohjalta tehdyt elokuvasovitukset, viimeisimpänä Greta Gerwigin ohjauksen vuodelta 2019. Uskomatonta kyllä, Suomessa Pikku naisia ei ole tehty ammattiteatterissa kuin kerran aikaisemmin, vuonna 2015 Kouvolassa. Pikku naisia on kyllä riski tuoda näyttämölle, koska niin monella on jo valmiiksi vahva mielikuva ja mielipide nostalgisesta tarinasta.
Romaanin tapahtumat sijoittuvat pikkukaupunkiin Concordissa, Massachusettsissa, Yhdysvaltain sisällissodan aikana (1861–1865). Marchin perheen neljä teini-ikäistä tytärtä elävät rahapulaan ajautuneessa keskiluokkaisessa kodissa. Taloudellisesta niukkuudesta huolimatta kotona on runsaasti lämpöä ja onnea. Sotaa käyvä maailma on turvaton, mutta kodinpiiri on turvallinen. Marchin perheessä uskotaan edistykseen, orjuuden vastaiseen liikkeeseen (tätä ei tosin käsitellä näytelmässä) ja naisten oikeuksiin. Teatteriversiossa tytöt leikkivät naisten äänioikeutta vaatineita suffragettejä, vaikkakin suffragettiliike syntyi vasta 1900-luvun alussa.
Teini-ikäiset sisarukset huvittelevat keskenään roolileikeillä, käyvät kotikoulua sekä auttavat äitinsä kanssa lähellä asuvaa köyhää lapsiperhettä. Heidän isänsä on sodassa, ja äiti kasvattaa lempeydellä neljää eriluonteista tytärtään. Tytöt tutustuvat naapurissa asuvaan varakkaaseen ja mukavaan teiniin Tediin eli Laurieen ja tämän isoisään. Marchien lähipiiriin kuuluu myös isän äreä ja äveriäs leskisisko. Uutena ratkaisuna tarinaan on tuotu kehyskertomus, jossa Jo elää vuonna 1866 New Yorkissa ja aloittelee uraansa kirjailijana.
Aikakauden naisihannetta vastustavana poikatyttönä Josephinena eli Jona nähdään Isla Mustanoja, äidillisenä Megina Katariina Havukainen, hyväsydämisenä Bethinä Aikuiset-sarjan pääroolista tuttu Anna Airola ja kipakkana Amyna Linda Hämäläinen. Jokainen sisaruksista on luova omalla tavallaan: Jo on lahjakas kirjoittaja, Meg tyylitaituri, Beth on musikaalinen ja Amy taitava taidemaalari. Airolan laulu- ja soittokohtaukset ovat upeita.
Pikku naisia on ihana, hauska ja koskettava esitys, joka tarjoaa katsojalle iloa, kaihoa ja suurta tragediaa. Yleisöstä kuului paljon naurua ja nyyhkytyksiä. Tarinassa luodaan eskapistinen maailma, jossa henkilöt voivat koko ajan hengailla parhaiden ystäviensä kanssa ja kaikki ovat hyväsydämisiä. Tarina käsittelee tyttöyttä, ystävyyttä, rakkautta, oman tien löytämistä, kuolemaa, luokkayhteiskuntaa ja toisten auttamista. Samalla se on kurkistusikkuna 1860-luvun tyttöjen elämään, joka on toisaalta hyvin erilaista kuin nykyaikana, ja toisaalta taas universaalin samanlaista.
Esityksen on luonnollisesti haluttu koskettavan tämän päivän nuoria naisia, joten sisarusten uskonnollisuus on jätetty pois ja heidän itsenäisyyttään on korostettu. Dramaturgi Satu Rasila on uudessa näyttämösovituksessa halunnut painottaa Jon kasvua kirjailijaksi ja tämän kutsumusta pysyä naimattomana. Dialogi on myös muutettu puhekieliseksi.
Louisa Alcottin alter ego Jo on avoimen mustasukkainen sisaruksistaan ja vihamielinen avioliittoa kohtaan, erityisesti siksi, että hänelle rakkaiden siskojen naimisiinmeno tarkoittaa vain tiiviin porukan menetystä. Alcott ei omasta halustaan mennyt koskaan naimisiin, mutta kustantajan painostuksen takia hän joutui kirjoittamaan Pikku naisiin, että Jo menee lopulta onnellisesti naimisiin. Tarinassa Jon vanhempi sulhanen tuleekin vähän puskista. Onkin kiinnostavaa spekuloida sillä, oliko Alcott / Jo kenties lesbo, muun- tai transsukupuolinen, aseksuaali tai vain heteronainen, joka ei halunnut taakakseen aikakauden kaiken nielevää kotiäidin roolia.
Joka tapauksessa Jo kokee ”naisellisuuden” ja (hetero)avioliiton itselleen vieraiksi. Käsiohjelmassa ohjaaja kirjoittaa, että Jon voi tulkita queer-hahmoksi. Olisikin ollut kiehtovaa ja aikanaan mullistavaa, jos Alcott olisi voinut luoda romaaniinsa sankarittaren, joka pysyisi sinkkuna omasta halustaan ja/tai olisi avoimesti queer. Samuel Kujalan esittämä Laurie on Jon paras ystävä, ja tarina voisi tavallaan kerrankin kuvata miehen ja naisen välistä vilpitöntä ystävyyttä, mutta siihen on pitänyt ympätä mukaan ihastusta.
Kuvaaja Otto-Ville Väätäinen.
Esitykselle on luotu raikas ja suloinen visuaalinen ilme alkaen jo pressikuvien ja käsiohjelman keltaisesta ja vaaleanpunaisesta väristä ja maalatuista kirjaimista. Lavastaja Tinja Salmen ja pukusuunnittelija Tuomas Lampisen luoma herkullinen visuaalinen ilme yhdistelee 1800-lukua nykyaikaan. On neonväreissä hohtavat Pikkunaisia-valokirjaimet, matkailuauto, farkkushortseja ja buutseja, ja toisaalta unelmanihania pitkiä rimpsuhameita, silkkihanskoja, silinterihattuja ja antiikkihuonekaluja. Tärkeässä roolissa ovat myös näyttävät videoprojisoinnit ja lavalle ilmestyvä ja sieltä katoava huone. Musiikissa soivat moderni pop-kappaleet, kuten esityksen reippaan feministisesti aloittava Nancy Sinatran 60-luvun hitti These Boots Are Made for Walkin’.
Olen nähnyt ohjaaja Sini Pesoselta myös viime vuoden lopulla Teatteri Jurkassa esityksen Jane! Jane! Jane! ja vuonna 2017 samassa teatterissa esityksen Kikka Fan Club. Pidin paljon molemmista esityksistä, ja olen arvioinut ne tässä blogissani.
Näimme esityksen pressilipuilla lauantain iltanäytöksessä 1.4.2023.
Pikku Naisia Turun Kaupunginteatterin verkkosivuilla
Turun Kaupunginteatterin päänäyttämö
Ensi-ilta 29.3.2023
Viimeinen näytös on näillä näkymin 9.12.2023.
Kesto noin 2 tuntia 30 minuuttia, sisältää väliajan
Ikäsuositus: 11+
Ohjaus: Sini Pesonen
Lavastaja: Tinja Salmi
Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
Naamioinnin suunnittelu: Saara Tawast
Äänisuunnittelu: Iiro Laakso
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Videosuunnittelu: Mika Hiltunen
Rooleissa: Isla Mustanoja, Katariina Havukainen, Anna Airola, Linda Hämäläinen, Samuel Kujala, Riitta Salminen, Kimmo Rasila, Stefan Karlsson, Markus Ilkka Uolevi ja Kirsi Tarvainen
Sateenkaarenmaalari 