Maailma kohahti syksyllä 2022, kun Iranissa alkoi mielenosoitusten sarja ja naiset riisuivat kaupunkien kaduilla huivinsa. Kansannousun aloitti 22-vuotiaan iranilaisen Mahsa Jina Aminin kuolema siveyspoliisin käsissä.
Mahsa oli saapunut veljensä kanssa Saqqezista pääkaupunkiin Teheraniin sukuloimaan. Siveyspoliisin mukaan Mahsan päähuivi oli huonosti sidottu, joten hänet vietiin poliisiasemalle, missä hänet hakattiin. Siveyspoliisin taktiikka on murjoa sitä ruumiinosaa, jolla nainen on heidän mielestään tehnyt syntiä, joten Mahsaa lyötiin erityisesti päähän. Mahsa vajosi koomaan ja kuoli kolme päivää myöhemmin, 4. syyskuuta 2022.
Tämä oli viimeinen pisara monille iranilaisille, jotka olivat joutuneet kestämään kiihkoilua ja uskontopakkoa vuoden 1979 islamilaisesta vallankumouksesta lähtien. Aiemmin Iran oli ollut suhteellisen edistyksellinen ja vapaa valtio. Syksyllä 2022 mielenosoittajien tunnuslauseeksi tuli slogan ”Nainen, elämä, vapaus”.
Sloganista on tullut myös uuden iranilaisen sarjakuvakokoelman nimi. Sen on toimittanut Iranin kuuluisin sarjakuvapiirtäjä, jo pitkään Ranskassa asunut ja nykyään elokuvien ohjaamiseen keskittynyt Marjana Satrapi, 54. Kuuluisuuteen Satrapi nousi palkitulla omaelämäkerrallisella sarjakuvaromaanilla Persepolis (2000–2003). Persepolis ja sen pohjalta tehty piirroselokuva vuonna 2007 (ohjaajina Vincent Paronnaud ja Satrapi) tekivät myös muhun aikoinaan ison vaikutuksen ja avasivat silmäni Iranin nykytilanteelle.
Persepolista seurasivat myös Irania käsitelleet sarjakuva-albumit Pistoja (2003, suom. 2010) ja Luumukanaa (2004, suom. 2008). Ne ovat myös todella hienoja. Satrapi on tehnyt tähän uuteen kirjaan vain esipuheen ja alustuksen, ja sarjakuvat ovat muiden piirtämiä. Hän on tosin tehnyt myös kannen voimakkaan ja hienon kuvan.
Yli 20 taiteilijaa ja asiantuntijaa käsittelevät kirjassa eri puolilta Iranin tilannetta viimeisten 45 vuoden ajalta ja ennen kaikkea kansannousun alettua. Opin teosta lukiessani paljon uutta Iranista, ja vieläpä eläväisemmässä muodossa kuin uutisia lukemalla. Koska tekijät ovat iranilaisia, he osaavat antaa Iranin tilanteessa syvällisemmän ja yksityiskohtaisemman kuvan kuin mihin monet länsimaalaisten toimittajien lehtijutut pystyvät.
Teoksesta piirtyy hyvin esille se, kuinka tavalliset iranilaiset, niin naiset kuin miehet, ovat kyllästyneitä islamilaisen tasavallan vallanpitäjien aiheuttamaan sortoon. Esimerkiksi yliopiston ruokalaan sijoittuvassa tarinassa myös miespuoliset opiskelijat tulevat naisten puolelle, kun naiset protestoivat, että ruokala on jaettu sukupuolten mukaan kahtia. Kansannousu onkin ennen kaikkea kaksikymppisten ajama.
Pidin eniten sarjakuvista, ja muutamat tekstimuotoiset luvut tuntuivat taas hieman raskailta. Hallinnon lempilapset –tarinasta opin, mikä on ”aghazade”: kyseessä on ajatollahia tukevan poliitikon tai oligarkin etuoikeutettu aikuinen lapsi, joka nauttii isänsä keräämästä suuresta omaisuudesta, ja hurskaan elämän kulisseissa nuori aikuinen elää vapaamielistä ja huikentelevaista elämää. Tämä ulkokultaisuus on paljastunut heidän julkisesta sosiaalisesta mediastaan, mitä voi pitää aika ajattelemattomana.
Iranin valtion harjoittama kansalaistensa vakoilu ja iranilaisten epäluulo toisiaan kohtaan tuovat mieleeni aiemmin lukemani jutut esimerkiksi Pohjois-Koreasta, Neuvostoliitosta ja DDR:stä. Diktaattorien sorron koneisto tuntuu aina noudattavan aika samoja mekanismeja ja kaavoja. Muslimimaissa oman kierroksensa kuvioon tuo vielä suurempi sukupuolten toisistaan erottaminen ja naisten sortaminen. Iranissa tyttökouluihin tehdään kaasuiskuja ja naisilta on kielletty urheilutapahtumien yleisöönkin osallistuminen. Kirjassa on useita tarinoita nuorten naisten urheudesta, kuten vankilaan menemisestä kadulla huivin riisumisen takia.
Monilla tämän päivän iranilaisilla tuntuu olevan moderni ja humaani arvomaailma, mutta heillä ei ole kunnolla mahdollisuutta elää itsensä näköistä elämää. Kirjan monet kuvaukset hallinnon harjoittamasta raa’asta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ovat rankkoja. Raskaasta aiheestaan huolimatta kirja imaisee mukaansa ja niin järkyttää kuin valaa toivoa tulevaan.
Voima-ilmaislehden seuraavassa numerossa 1. heinäkuuta on muuten juttuni Iranissa asuvista naispiirtäjistä, joiden teoksia on tulossa kesällä kahteen näyttelyyn Helsingissä.
Sain kirjasta arvostelukappaleen kustantajalta.
Kustantaja: WSOY
Julkaisu: maaliskuu 2024 (Kovakantinen kirja)
Sivumäärä: 280 (Kovakantinen kirja)
Alkuperäisteos: Femme, vie, liberté, 2023
Suomentaja: Saara Pääkkönen
Sateenkaarenmaalari 